Siirry pääsisältöön

Erikoispostausviikko päivä 2.


Eilen alkoi siis erikoispostaus viikko kun olen sellaisen joskus luvannut toteuttaa. Erikoispostausviikko aloitti eilen Sulkku ponin päästessä tietokoneelle. Sulkun  postaukseen pääset tästä, jossa hän kertoili elämänsä kulusta. Eilinen postaus oli tekstipainotteinen eli tällä päivälle halusin kuvapainotteisemman postauksen. Postauksessa esittelen suurimman osan korvakoruistani kuvien avulla eli lifestyleä on tässä postauksessa mukan. :) Antoisia lukuhetkiä!


Yllä: Serkultani synttäri tai joululahjaksi saamani korvakorut, aivan ihanan väriset! Vielä en ole tainnut näitä käyttää kun ei ole ollut oiken sopivia vaatteita joiden kanssa olisin tykännyt käyttää. Mutta tulen varmasti vielä käyttämään näitä ihanuuksia<3


Äitini väsäsi yhdessä vaiheessa paljon korvakoruja tekemistään lasihelmistä ja nämä muovivalmishelmistä tehdyt korvikset siinä sivussa. Näistä olen tykännyt ja ovat mielestäni kanssa kivan näköiset, myönnän käyttäneeni näitäkin liian vähän.


Muistaako joku vielä tämän postauksen? <klik! Ja sieltä tälläisen korun <klik! Ne ovat siis samaa sarjaa ja ovat tosiaan Sulkun hännästä tehdyt. Tykkään näistä kans ja käytin näitä yhdessä vaiheessa enemmänkin, sitten se vain jäi ja nykyään käytän näitä yksiä nappikorviksia koko aika kun en jaksa vaihdella.


Saadut lahjaksi vuonna nakki ja makkara, no ei nyt ihan mutta ovat olleet mulla jo kauan. Olen kyllä käyttänytkin näitäkin ihanuuksia.


Saatu lahjaksi, en ole tainnut käyttää kun eivät ihan minun laiseni ole.


Nämä on kans saatu lahjaksi ja käytin ahkerasti yhdessä vaiheessa, nyt eivät ole enää minun tyyliseni joten käyttö on jäänyt.


Ihan ensinmäiset korvikset mitkä liikkeessä korviin pistetään. <3


Ja sitten tälläisiä lahjaksi saatuja... :) Molempi olen käyttänyt jonkin verran ja noihin koiriin tuli kaulakorukin mukaan.


Äitiltä pöllityt, nyt ovat jo vääntyneet enkä käytä enää paljoakaan.


Lukot hukassa/tippuneet. Käytin yhdessä välissä koko aika, nyt saman tyyppiset käytössä, mutta pienemmät.


Leppäkerttu korvikset on saatu/ostettu ja nuo toiset on äitin itse tekemät. Tykkään noistä molemmista tosi paljon, kummastakin on vain lukot hukassa. Mulla on suurimmasta osasta lukot hukassa eikä sitten tuu käytettyä. Muuten kyllä käyttäisin näitäkin useammin. :)


Delfiinin pari hukassa:/ Samoin tuon vihreän napin ja nuo toiset napit on jotku halvemmat versiot. Sitten mulla on sydän ja hämähäkkikin molemmat on kullanvärisiä ja niiltä puuttuu pari :( Ja sitten sellaiset halppis rinkulat h&m:stä ja joitakin muita mitä en nyt muista mainita tähän. :D

Olisiko teillä kiinnostusta toivekuvapostaukseen? Jos on niin aiheita tulemaan niin toteutan jo mahd. loppuviikosta :)

Kommentit

  1. Ei pahalla, mutta nuo kaikki korut oli hirveitä..

    VastaaPoista
  2. Voisitko tehdä huone postauksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen sellaisen joskus tehnyt, mutta voisi kai sitä uudenkin väsätä kunhan siivoan huoneeni parin päivän aikana

      Poista
  3. Ihanat noi leppäkerttu korvikset!<3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Satulaan totuttelua

Ylläolevaan kuvaan liittyen laitoin Alilalle satulan selkään viimeviikolla pari kertaa. Ekalla kerralla vain totuttelin tallissa satulaan ja seuraavana päivänä käytiin myös kävelemässä ja ravailemassa satula selässä pihalla jalustimet heiluen ja läpsyen. Eikä pieni prinsessa poni sanonut mitään. Ainut että se vähän hidasteli lavoille valunutta satulaa tai muuten vaan... Ensi kerralla pitää laittaa häntäremmi. ;) Maanantaina ratsastin Remillä pitkästä aikaa ja aluksi käveltiin mettässä pikkulenkki ja sen jälkeen mentiin kentälle taivuttelemaan ja otettiin vähän ravia. Kenttä ei ollut pahasti liukas onnekksi! Remi oli oikein kiva ja kuunteli istuntaakin hyvin kun menin ilman satulaa. Laukkaakin kokeilin, mutta ei.:( Ratsastus kuvat kesäkuun alusta kun Remi oli mukavan rento ja letkeä ratsastaa! <3 Eilen eli tiistaina en ratsastanut tai tehnyt mitään muuta tallissa kun siivosin Remin ja Sulkun karsinat ja tein iltatallin Sonjan kanssa. Suurin osa illasta men...

Ukkostaa

Moi! Huh hu kun on kuuma, tänään ja eilen nimittäin! Yöllä ukkosti ja meillä yks pajun haara kaatui samoin yks pienempi koivu kaatui. Tällä hetkelläkin taivas on aika synkän näköinen ja kauempaa kuuluu vaimeaa jyrinää. Remillä olikin eilen vapari ja mahdollisesti sillä on tänäänkin vapaata. Eilen mun piti mennä kuvaamaan siskon tuntia mutta se ei jaksanut ratsastaa näin kuumalla joten mä menin tunnille sen puolesta. Tunti oli ihan kiva, menin Lahjalla ja yllätyin kun ei tullat ihan kauheen kuuma. Yöllä heräsin siihen kun oli kauhee ukkonen ja myrsky. Meilläkin on yks monihaaranen paju niin yks sen haaroista katkes ponien aitauksessa ja sitten yks pienempi koivu katkes. POnit oli koko yön pihalla ja enemmänkin niitä tuntui haittaavan kauhea sade kun itse ukkonen. Tänään olis tarkoitus mennä Piian kans rajakallioon Sulkulla ja Beeritillä ratsastamaan. En ookkaan tainnut mainita täällä blogissa että Sulkku tulee talveksi kotia. Tarkkaa ajankohtaa ei oo vielä päätetty mutta voitte va...

Pieni kertaus alkuvuodesta

c. Jessica Ravantti Paljon on tapahtunut viime kuukausien aikana kun en ole blogiin mitään kirjoitellut. Silti kun tarkemmin miettii mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut ja kamerakin on saanut nukkua talviuntaan rauhassa. Ajattelin tähän postaukseen listata mieleen tulevia asioita alkuvuodelta, sen isommin yksittäisistä kerroista kertomatta.  Roosa tosiaan oli mun mukana Ypäjällä 1.1.-6.4.2017. Meillä oli (tai olisi se vieläkin) maneesikortti ja näin ollen saatiin käyttää Hevosopiston maneeseja vapaasti. Melko ahkerasti kulutettiin maneesien uria, mutta maastoiltiin myös useimmiten kerran tai kaksi viikkoon. Ypäjällä oli kiva maastoilla kun polkuja lyötyi ja oli ylä- ja alamäkeä vaikka kuinka. Kertaakaan ei taidettu (onneksi) törmätä peuroihin.  Sonjalle ostettiin oma hevonen maaliskuun alussa. Pieni eestinhevostamma Viola. Itsekkin olen päässyt muutaman kerran Violalla ratsastamaan ja voin sanoa, että en osaa ratsastaa kyseisellä hevosella sitten yhtään.....