Huom! Kisoista ei ole kuvia, koska kun laitoin Sulkkua Sonjan ja äitin kanssa valmiiksi ja piskotteli sanoin että älkää kuvatko jos sataa. No mua tajuttiin väärin ja vaikka radan aikana ei satanut, ei kamera ollut heillä kentän laidalla mukana vaan autossa. Joten ei ole yhden yhtä kuvaa kisoista, vain yksi kuva traikusta kun ollaan lähdössä kisoihin ja sekin on otettu kännykällä. Pahaittelen kuvien puuttumista.
Kotoa lähdimme facobook päivityksen mukaan n. 16.42. Meidän ihanan navigattorin takia jäimme vähän aikataulusta jälkeen + vähän myöhästyneen lähdön. Kun mun verryttely ryhmän arvioitu aika oli n. 17.30 niin oltiin just silloin paikalla. Otin Sulkun iskän kans kopista ulos, äiti tulee paikalle kun laitan ratsastuskenkiä ja kannuksi ja Sonja satuloi Sulkkua. Ja kertoo ettei mun verkka ryhmä oo vielä aloittanut, onneksi!
Ehdin verkkaamaan hetken käynnissä ja ravissa viereisellä pellolla ja sen jälkeen alkaa meidän verkkäryhmä. Sulkku oli tahmea ratsastettava ja sitten sitä pientä kiusasi vielä polttiaisetkin :/ Vasempaan kierrokseen en saanut kun pari laukkapatkää ja sitten en vaan saanut nostettua laukkaa :/ Oikeaan kierrokseen nousi paremmin.
Koitin askeleen pidennystä, mutta se ei vaan lähtenyt. Kun verkka aika loppui menin odottamaan omaa vuoroani vähän masentuneena tahmean verkan jälkeen. Sain odottaa omaa vuoroani hetken aikaa kun ennen mua oli muuta ratsukko. Koko sen ajan koitin stempata itseäni ja ponia että hyvin se menee ja kyllä ne laukat nousee.
Kun tuli meidän vuoro irvistin aidan vieressä katsovalle äitille. Ennen lähtömerkin antamista ravailin hetken ja tein pysähdyksiä. Kun lähtömerkki annettiin aloitin, keskihalkaisialla mutkiteltiin ja siitä tuomari sitten antoikin meille. Askeleen pidennys lävistäjällä ei vain lähteny, Sulkku ei yksin kertaisesti lähtenyt. Seuraavalla lävistäjää oli neljän askeleen käyntisiirtyminen ja meille tuli askelia enemmän kuin neljä, en valmistellut siirtymistä raviin...
C:ssä olisi pitänyt nostaa laukka, mutta Sulkku nosti vasta parin askeleen päässä, kahden pääty-ympyrän aikana tuli laukkarikkoja jotka harmitti jo radalla tosi paljon. Kulman jälkeen laukkaa olisi pitänyt jatkaa aina R:ään asti, Sulkku kumminkin tiputti laukan ennen sitä pois enkä saanut sitä nostamaan uudestaan. Täyskaarto ok. Sulkku ei tikittänyt laukan jälkeen, jes. Toisessa laukkan nostossa mokasin/mokattiin vieläkin pahemmin ja nosto tuli varmaan 1/4 myöhässä. Laukassa oli ongelmia ja Sulkulla oli jaloissa jotain ihme sähellystä. Ja taas siirtyminen liian aikaisin, kaarto ok, vähän meinasi venyä liikaa. Pysähdys i:hin meni hyvin, jes! Ja lopputerveyhdys ok, pysähdys hyvin :)
C-merkin kouluohjelma 1997 Ja lopuksi laitan vain kohdan ja pisteen ja arvostelun, linkistä näette ohjelman jos kiinnostaa. ;D
1- 6 vielä suoremmin.
2- 4 ei veny.
3- 5.5 hieman liikaa askeleita
4- 6 tosi hieno nosto
5- 5 laukkakatkoja
6- 5 siirtyminen aikaisessa, kaarto ok
7- 4 vähän vaatimaton käynti, nosto ei näkynyt
8- 5 takkuaa
9- 5 sama homma kun edellisessä, täyskaarto
10- 7 hyvä
11- 7
Yhteisvaikutelma
1- 7 todella nätti & ja korrekti istunta
2- 6 laukannosto rokotti
3- 6
4- 6
Lopussa
Ihana Sulkku ♥ Sinulla on hyvä ote radan ratsastamiseen, hienoa keskittymistä. (Hieman nihkeä tänään). Ja pisteitä oli 103.5 ja 57.7%
Laukat meni nostoja ja katkoja lukuun ottamatta rennommin kun kotoja ja kisoissa Sulkku ei tuijotellut ulospäin, Jee! Muutenkin Sulkku oli kisapaikalla Rento ja rauhallinen. Ei tuijutellut tai höslännyt yhtään :) Kiitos Sulkku<3
![]() |
Lähdössä matkaan, laadusta kiitämme kännykkääni <3 |
Ehdin verkkaamaan hetken käynnissä ja ravissa viereisellä pellolla ja sen jälkeen alkaa meidän verkkäryhmä. Sulkku oli tahmea ratsastettava ja sitten sitä pientä kiusasi vielä polttiaisetkin :/ Vasempaan kierrokseen en saanut kun pari laukkapatkää ja sitten en vaan saanut nostettua laukkaa :/ Oikeaan kierrokseen nousi paremmin.
Koitin askeleen pidennystä, mutta se ei vaan lähtenyt. Kun verkka aika loppui menin odottamaan omaa vuoroani vähän masentuneena tahmean verkan jälkeen. Sain odottaa omaa vuoroani hetken aikaa kun ennen mua oli muuta ratsukko. Koko sen ajan koitin stempata itseäni ja ponia että hyvin se menee ja kyllä ne laukat nousee.
Laidunkuvat otettu tänään 12.9 kun ponit saivat uuden laidunlohkon:) |
Kun tuli meidän vuoro irvistin aidan vieressä katsovalle äitille. Ennen lähtömerkin antamista ravailin hetken ja tein pysähdyksiä. Kun lähtömerkki annettiin aloitin, keskihalkaisialla mutkiteltiin ja siitä tuomari sitten antoikin meille. Askeleen pidennys lävistäjällä ei vain lähteny, Sulkku ei yksin kertaisesti lähtenyt. Seuraavalla lävistäjää oli neljän askeleen käyntisiirtyminen ja meille tuli askelia enemmän kuin neljä, en valmistellut siirtymistä raviin...
C:ssä olisi pitänyt nostaa laukka, mutta Sulkku nosti vasta parin askeleen päässä, kahden pääty-ympyrän aikana tuli laukkarikkoja jotka harmitti jo radalla tosi paljon. Kulman jälkeen laukkaa olisi pitänyt jatkaa aina R:ään asti, Sulkku kumminkin tiputti laukan ennen sitä pois enkä saanut sitä nostamaan uudestaan. Täyskaarto ok. Sulkku ei tikittänyt laukan jälkeen, jes. Toisessa laukkan nostossa mokasin/mokattiin vieläkin pahemmin ja nosto tuli varmaan 1/4 myöhässä. Laukassa oli ongelmia ja Sulkulla oli jaloissa jotain ihme sähellystä. Ja taas siirtyminen liian aikaisin, kaarto ok, vähän meinasi venyä liikaa. Pysähdys i:hin meni hyvin, jes! Ja lopputerveyhdys ok, pysähdys hyvin :)
1- 6 vielä suoremmin.
2- 4 ei veny.
3- 5.5 hieman liikaa askeleita
4- 6 tosi hieno nosto
5- 5 laukkakatkoja
6- 5 siirtyminen aikaisessa, kaarto ok
7- 4 vähän vaatimaton käynti, nosto ei näkynyt
8- 5 takkuaa
9- 5 sama homma kun edellisessä, täyskaarto
10- 7 hyvä
11- 7
Yhteisvaikutelma
1- 7 todella nätti & ja korrekti istunta
2- 6 laukannosto rokotti
3- 6
4- 6
Lopussa
Ihana Sulkku ♥ Sinulla on hyvä ote radan ratsastamiseen, hienoa keskittymistä. (Hieman nihkeä tänään). Ja pisteitä oli 103.5 ja 57.7%
Laukat meni nostoja ja katkoja lukuun ottamatta rennommin kun kotoja ja kisoissa Sulkku ei tuijotellut ulospäin, Jee! Muutenkin Sulkku oli kisapaikalla Rento ja rauhallinen. Ei tuijutellut tai höslännyt yhtään :) Kiitos Sulkku<3
harmi ku ei ollu kuvia/videoo
VastaaPoistaNiin on :/ Ens kerralla sitten, toivottavasti:)
PoistaLueskelin noita vanhoja postauksia ja tuli mieleen kun luin kysymyspostauksen, niin kun oot Faces niin onko sulla sielläkin kuvissa naama sutattuna? :)))
VastaaPoista:D Mulla ei vielä oo siellä kauheesti sellasia kuvia, ei oo:)
Poista