Siirry pääsisältöön

Kouluponi, tai siis kaukana siitä;D

Moi!

Arvatkaapas kuka on vilustuttanut itsensä, aivan oiken, minäpä tietenkin. Kurkku tuli aamupäivästä kipeäksi ja iltapäivää kohden kipu vain paheni. Kotona sitten otin särkylääkkeen mikä vähän helpotti oloa ja sitten Piia tulikin meille veljensä kanssa. Ja onneksi tuli että jaksoin lähteä talliinkin, kun muuten väsytti. Olin juuri hakemassa Sulkkua kun Piia tuli, hain sitten vielä Reminkin ja ruvettiin laittamaan heppoja kuntoon. Piia meni tällä kertaa Remillä ja sille tuleekin viikonlopun aikana kengittäjä kengittämään.

Kun saatiin hepat satuloitua mentiin ratsastamaan kentälle<3 Vaikka eihän se vielä olekkaan valmis, mutta siinä pystyi silti menemään :) Alkukäyntien jälkeen tehtiin sellaista tehtävää että: lyhkäsen sivun keskelle pysähdys ja peruutus, pitkälläsivulla käynnissä voltti ja taas päätyn pysähdys ja peruutus, toiselle pitkälle sivulle ravissa voltti.



Vasempaan kierrokseen Sulkku taipui/asettui hienosti käynnissä, ja muutenkin meni nätisti. Toiseen suuntaan taipuminen oli vaikeampaa ja sisäpohjetta ei kuunneltu. Ravissa sama. Sen jälkeen muutettiin tehtävää niin että käynnit muuttui raviksi ja ravit laukaksi. Silloin kun vaatimus taso nousi Sulkku jännittyi, laukka ei pysynyt koko aika yllä ja raipasta tai muuten vaan pukitti. Pieni poni oli ihan jännittynyt, laskin vähän vaatimus tasoa ja selvittiin. Saatiin muutamat kivat pätkät vaikka asettuminen ja taipuminen tapahtui vain minihetkittäin.

Loppuraveissa poni oli hyvä ja loppukäynnit mentiin oikotiellä. Tallissa harjattiin ja hoidettiin ponit pois, jätettiin Sulevi tarhaan kun ell tuli rokottamaan sitä tänään. Rokotuksessa Sulkku toimi hyvin, ei pelännyt edes ja oli nätisti. Nyt Sulkku saakin muutaman kevyemmän päivän rokotuksien jälkeen, ja tulee muutenkin hyvään väliin. Sunnuntaina 13km maasto, maanantaina vapaa, tiistaina esteitä ja keskiviikkona ajettiin ja nyt tänään kouluiltiin.

Kommentit

  1. Voitko tehdä kentän esittelu postauksen????? XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kuvaillut itseasiassa kentän rakennusta erivaiheista aina sieltä täältä. Postausta on tulossa eri vaiheista kuviin sitten kun kettä on valmis, niinkuin olen jo suunnitellut :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Eilisiä poseeraus kuvia

Eilen ratsastin Sulkulla ja menin pellolla ilman satulaa ja tuntui ihan aloittelialta kapeassa selässä kun poni tikittää ja koittaa syödä... :D Laukka oli aluksi ihan kamalaa, mutta kun sain jutusta kiinni sujui sekin vähän paremmin. Ja kerran poni spurttasi pikkuveljiäni karkuun, mutta enpäs tippunut! Ennen ratsastusta muuten kuvattiin Sonjan kanssa Pixiä ja Sulkkua. Oon nyt ahkerasti koittanut harjoitella käyttämään järjestelmäkamerani asetuksia että pystyisin hyödyntämään sitä mahdollisimman monipuolisesti. Näin koneelta tarkasteltuna ei ne asetukset ihan nappiin menneet, mutta ei sitä nyt voi olettaakaan kun olen vasta aloittanut harjoittelun. Eilen mun piti kuvata myday-video mutta unohdin kuvaamisen aika lahjakkaasti. Tänään oon sitten yrittänyt kuvata enemmän, mutta ei tää mun päivä niin erikoinen ole että tulee varmaan melko tylsä video. Katsotaan mitä tulee. :) Tänään oltiin yrittäjien joulunavauksessa kirkolla, mun aika meni siihen kavereiden kanssa pyöri

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik