Siirry pääsisältöön

75cm pitkä

Kävin illalla mittaamassa 40cm okserin pituuden ja sain tulokseksi 75cm, suoraavaksi vähän kavennetaan ja nostetaan esteen korkeutta. Ollaan nyt sen takia harjoiteltu okseria kun ollaan menossa Dimonan tallin estekisoihin sunnuntaina 22.9, ollaan menossa sama luokka kun viimme vuonnakin eli 50-60cm. Ja koska viimme vuonna kiellettiin okserille kolme kertaa niin nyt sitten päätin että harjoitellaan okseria ettei ainakaan sen takia tuli radalla ongelmia.

Aluksi ajattelin äitin kanssa että jos Remi toipuu menisin sillä isomman luokan, päätin kumminkin eilen että en aijo hosua Remillä hyppäästä. Vaan se saa parannella itsensä varmasti kuntoon ja varovasti aletaan palaamaan normaali liikutukseen ja hyppääminen aloitetaan kavalleteillä vähän kerrallaan. Odotan kisoja jo innolla ja toivon että ne tulis pian! Seuraan myös paria lähiseuran kisakutsu sivuja agtiivisesti, mutta ei näy kisoja. Tekis niin mieli kisata parit estekisat ja koulukisat Sulkulla kun vielä kun se on mahdollista.

Pitäis taas kohta ostaa lämmittävää linimettiä kun pullo on jo alle puolillaan ja oon hieronut sitä niin Remille kuin Sulkullekin. Kylmäävää onkin sitten melkein täysi pullollinen. (Edelliset lauseet niin tarpeellista tietoa teille xd) Huomanna jos en laiskistu niin voisin ajaa Sulkulla ja jos vaikka ottais Alilan tai Remin mukaan. Jos siis Sonja lähtis kaveriksi tai sitten menisin kaksistaan Sulkun kanssa, kattoo nyt.
Kuva: Sonjan ottama

Sori kaksi postausta samalle päivälle, teki mieli kirjoittaa :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon blogihaaste:Lempiratsastuspaikka

"Osallistun kilpailuun, jonka järjestävät www.cuponation.fi ja Voitto kotiin -blogi."
Oma henkilökohtainen lemppariratsastuspaikka on meillä täällä kotona. On metsää ja metsäteitä, peltoja ja oma kenttä. On niin hienoa kun talli on omassa pihassa ja siellä saa tehdä mitä huvittaa. Voi lähteä ratsastamaan silloin kuin itselle käy, oli kellonaika mikä tahansa. Jos huvittaa niin voi lähteä kentälle tekemään kunnon hikitreenin ja jos se ei hyvita voi lähteä maastoilemaan. Tosin täällä pitää mennä ensin puolesta kilometristä useampaan kilometriin ennen kuin pääsee metsäteille, mutta sekään ei ole este maastovarmalla hevosella.

Maastot ovat todella ihanat. Metsäteissä on valinnan varaa metsittyneimistä teistä peihmeille hiekkateille, jossa saa laukkailla kunnon pätkiä. Metsäteistä lyötyy myös pieniä mäkiä, joita on kiva laukkailla ja lenkille saa pituutta seitsemästä kilometristä vaikka melkein kahteenkymmeneen kilometriin jos on valmis ratsastamaan myös maantietä pitkin. Ja täyty…

Tiineyden eteneminen

Roosan tiineyden etenemisestä ei olekkaan blogin puolelle ilmestynyt juttua toviin. Nyt hiihtolomalla avautui sopiva rako päivittää myös blogia (koskakohan tekisin jotain tuolle ulkoasulle?!) Roosan tiineys on edennyt jo oikein mukavasti ja ilman ongelmia. Tiineyttä on takana jo seitsemän kuukautta, joten vielä olisi neljä pitkää kuukautta odoteltavana. 


Roosan luonne on pysynyt samanlaisena kuin ennen tiineyttä. Virtaa riittää ja välillä sitä löytyy niin paljon, että voisi jakaa vaikka muillekkin. Joskus huomaa päiviä, ettei jaksa painaa samaan malliin, mutta se nyt on normaalia kenelle tahansa. 

Satula alkaa näyttämään siltä, ettei istu enää ihan täydellisesti. Parin kuukauden aikana tullaan todennäköisesti vähentämään satulan käyttöä ja jättämään se lopulta satulatelineeseen. Ei kuitenkaan ihan vielä sillä perjantaille on sovittu valmennus. ;) Roosaa on ratsastettu 4-6 kertaa viikossa ja silloin tällöin treenaillaan ihaan hikeen asti. Roosaa kuunnellen ja Roosan voinnin mukaan ollaan…

Dimonan tallin yleis/esteleiri 1/2

Moi, tänään päästiin kotia leiriltä ja vähän on univelkaa kertynyt viikon aikana. Oli aivan ihana leiriporukka ja meillä oli kivaa :) Ajattelin kirjoittaa postauksen leiristä kahdessa osassa, ettei tuu ihan kamalan pitkää postausta. Nyt kirjoitan teille sunnuntaista, maanantaista ja tiistaita ja myöhemmin sitten loppuviikosta. Kuvia tuli leirillä otettua noin neljäsataa, eli mulle ihan kiitettäväti, kun en paljon edes kuvannut.  Mutta pitemmittä teksteittä aloitetaanpas!

Sunnuntaina siis lähdin Dimonaan kaverini Piian kanssa hänen isänsä viemänä. Perillä oltiin joskus kuuden jälkeen, tervehdittiin Karitaa ja kannettiin meidän valtavat laukut sisälle mökkiin. Me oltiinkin melkein viimmeisiä leirille tulioita paitsi yksi leiriläinen puuttui vielä. Mutta sekin tuli pian ja sen jälkeen Karita esitteli kaikki kaikille ja mentiin katsomaan heppoja ja jakamaan hoitsut kaikille leiriläisille. Iidalotalla oli omat poninsa Pleikkari ja Iivana mukana leirillä. Kun hoitsut oli jaettu mentiin mökki…