Siirry pääsisältöön

Serkun kanssa ratsastamassa Remillä :D

Moi!

Nyt tuleekin tähän väliin normaali postaus eilisestä päivästä. Tänään en oo vielä kerinnyt tekemään mitään kirjoittamisen arvoista, mutta eilisestä lyötyy ainakin ratsastelujen osalta jotakin kirjoitettavaa :) Eilen illalla lähdettiin joskus kuuden jälkeen serkun kanssa ratsastamaan. Serkku ei oo muuten ratsastanut kun meillä ollessaan, nyt etsittiin sille mun vanha kypärä ja siskon ratsastuskengät ja minichapsit. Sitten haettiin Remi ja serkku sai taluttaa sen talliin ja harjata sen. Sitten opetin sille suojien laittoa ja satulointia ja suitsimista.

Kun Remi oli valmis joskus seittemän aikoihin nousin ensin itse selkään ratsimaan ponin ja katsomaan ettei sillä oo turhaa energiaa vaparin jälkeen. Ensiksi käveltiin löysällä ohjalla oikotienpäähän ja takaisin tultiin ohjat tuntumalla pohkeenväistöä tehden. Pohkeenväistöt sujui hyvin :) Pihassa tein sitten voltteja ja siirtymisiä, kunnes siirryin ympyrälle. Siinä otin laukkaa ja tein raviin siirtymisiä ja ravista vielä siirtymisiä käyntiin. Molempiin suuntiin samaa, nyt olin ihan super tarkkana siinä että kun Remi laskee päätänsä ja kaartaa kaulaansa ettei se samalla paina kädelle. 


Koko aika sai tehdä kädellä liikettä että onnistuis ja pari ihan hyvää pätkääkin sitten lopuksi saatiin :) Muutenkin Remi oli parempi loppua kohden, jee! Sen jälkeen me käveltiin hetken ja sitten oli vuorossa ratsastajan vaihto. Serkku kiipesi Remin selkään. Ensin mentiin käyntiä ja tehtiin pysähdyksiä ja peruutuksia, ne meni hyvin, Remi vain oli vähän malttamaton. Ja lopuksi ravattiin omaa kujaa pitkin. Ja sen mitä näin niin serkku istui hyvin siellä selässä :) Ja Peruutuksetkin onnistui paremmin kun talvella ;) Kehitystä.


Sitten hoidettiin vielä Remi ja vietiin se takaisin laitsalle. Aikaa meillä meni ratsastukseen yhteensä 1h ja 15min + harjaukset n.30min. Kuvat on viimme torstailta :)

Kommentit

  1. mitä pitää sitte tehdä jos heppa paiaa kädelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tein pienen puolipidätteen ja pohkeen samaan aikaan ja sitten välillä pienen liikkeen kädellä ylös päin. Ja välillä liikuttelin vain vähän sorpia. :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Satulaan totuttelua

Ylläolevaan kuvaan liittyen laitoin Alilalle satulan selkään viimeviikolla pari kertaa. Ekalla kerralla vain totuttelin tallissa satulaan ja seuraavana päivänä käytiin myös kävelemässä ja ravailemassa satula selässä pihalla jalustimet heiluen ja läpsyen. Eikä pieni prinsessa poni sanonut mitään. Ainut että se vähän hidasteli lavoille valunutta satulaa tai muuten vaan... Ensi kerralla pitää laittaa häntäremmi. ;) Maanantaina ratsastin Remillä pitkästä aikaa ja aluksi käveltiin mettässä pikkulenkki ja sen jälkeen mentiin kentälle taivuttelemaan ja otettiin vähän ravia. Kenttä ei ollut pahasti liukas onnekksi! Remi oli oikein kiva ja kuunteli istuntaakin hyvin kun menin ilman satulaa. Laukkaakin kokeilin, mutta ei.:( Ratsastus kuvat kesäkuun alusta kun Remi oli mukavan rento ja letkeä ratsastaa! <3 Eilen eli tiistaina en ratsastanut tai tehnyt mitään muuta tallissa kun siivosin Remin ja Sulkun karsinat ja tein iltatallin Sonjan kanssa. Suurin osa illasta men...

Ukkostaa

Moi! Huh hu kun on kuuma, tänään ja eilen nimittäin! Yöllä ukkosti ja meillä yks pajun haara kaatui samoin yks pienempi koivu kaatui. Tällä hetkelläkin taivas on aika synkän näköinen ja kauempaa kuuluu vaimeaa jyrinää. Remillä olikin eilen vapari ja mahdollisesti sillä on tänäänkin vapaata. Eilen mun piti mennä kuvaamaan siskon tuntia mutta se ei jaksanut ratsastaa näin kuumalla joten mä menin tunnille sen puolesta. Tunti oli ihan kiva, menin Lahjalla ja yllätyin kun ei tullat ihan kauheen kuuma. Yöllä heräsin siihen kun oli kauhee ukkonen ja myrsky. Meilläkin on yks monihaaranen paju niin yks sen haaroista katkes ponien aitauksessa ja sitten yks pienempi koivu katkes. POnit oli koko yön pihalla ja enemmänkin niitä tuntui haittaavan kauhea sade kun itse ukkonen. Tänään olis tarkoitus mennä Piian kans rajakallioon Sulkulla ja Beeritillä ratsastamaan. En ookkaan tainnut mainita täällä blogissa että Sulkku tulee talveksi kotia. Tarkkaa ajankohtaa ei oo vielä päätetty mutta voitte va...

Pieni kertaus alkuvuodesta

c. Jessica Ravantti Paljon on tapahtunut viime kuukausien aikana kun en ole blogiin mitään kirjoitellut. Silti kun tarkemmin miettii mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut ja kamerakin on saanut nukkua talviuntaan rauhassa. Ajattelin tähän postaukseen listata mieleen tulevia asioita alkuvuodelta, sen isommin yksittäisistä kerroista kertomatta.  Roosa tosiaan oli mun mukana Ypäjällä 1.1.-6.4.2017. Meillä oli (tai olisi se vieläkin) maneesikortti ja näin ollen saatiin käyttää Hevosopiston maneeseja vapaasti. Melko ahkerasti kulutettiin maneesien uria, mutta maastoiltiin myös useimmiten kerran tai kaksi viikkoon. Ypäjällä oli kiva maastoilla kun polkuja lyötyi ja oli ylä- ja alamäkeä vaikka kuinka. Kertaakaan ei taidettu (onneksi) törmätä peuroihin.  Sonjalle ostettiin oma hevonen maaliskuun alussa. Pieni eestinhevostamma Viola. Itsekkin olen päässyt muutaman kerran Violalla ratsastamaan ja voin sanoa, että en osaa ratsastaa kyseisellä hevosella sitten yhtään.....