Hei
Huom! Kirjoitin tämän postauksen kännykästä sunnuntai iltana! Nyt maanantaina julkaisen sen koneelta kuvien kera :)
Tänään on satanut koko päivän, nyt illalla paisto ihan pienen hetken ajan aurinko. Menin sitten sateesta huolimatta ratsastamaan Remillä iloisin mielin ja se jatkui ratsaille päästyänikin. Alkukäyntien jälkeen missä Remi ehti säikähtää lomittajaa kääntyi vastaan tuli paalimuovikasa, kääntyi taas ja vastassa oli vesilätäkkö. Nauroin Remille kun sen mielestä pelottavat asiat vain seuras sitä :) No oikotiellä menin pohkeenväistöa ja pysähdyksiä käynnistä. Ja päätin kokeilla samaa juttua kun kaktu omassa blogissaan. Sanoin aina esim. ennen pysähdystä "tämä pysähdys onnistuu" ainakin tuntui että se vaikutti :) ravissa sama homma jatkui.
Laukassakin meni ihan hyvin. Siirryttiin sitten pihaan ja ratsastin ympyrää ja siitä tein sitten ulos päin voltteja niin että asetus vaihtui. Sitten kokeilin vastaasetustakin, ihan kivojakin pätkiä tuli surkeiden lomasta. ;)
Kun tätä tehtävää olin tullut ravissakin oli laukan vuoro. Eka nosto meni siihen että me vaan ravattiin, taisin valmistella huonosti. No kun laukka sitten nousi se oli nelitahtista vaikka kuinka koitin ratsastaa ja vielä taivuttaakkin ympyrällä. Ravillekkin tippui ja yritin tehdä raviin siirtymisiä kyllä me ravattiin mutta itse ongelma olikin laukan uudelleen nostossa!
Remi pukitti ja teki pienia potkuja tai sen tapaisia jaloilla ja jotain ihme hyppyjä kun useasti koitin nostaa laukkaa. Ja jos se sitten sattui nousemaan niin se oli kauheaa nelitahtista laahustusta ei ollut puhettakaan taipumisesta, Remi ennemminkin kaatui sisälle. No otin sitten satulan pois kun ajattelin että jos se painaa. Heti kun satula oli pois selästä Remi pissas, no viisaana aattelin en temppuilu johtu siitä mutta ei! Sama teppuilu jatkui, nyt jopa peruutettiin eikä halutte edes ravata :( no tulin uudestaan selästä alas ja satula pois. Sama jatkui ilman satulaa :( kävelytin loppukäynnit maasta käsin ja tallissa painelin Remin selkää/kylkiä.
Vasemmassa kyljessä yhdes kohtaa se käänsi korvansa taakse päin hörökorvista. Reakoiko se paineluun vai kuunteliko se mua tai muuta muuten vain? En osaa sanoa kun Remin reakointi oli niin vaisua. Äiti sitten sano et se oli kattonu eilen et käveleekö Remi normisti ja sano et se on voinut revähdyttää ittensä pihalla riehuen. En tiedä mikä sillä on mutta joku sitä vaivaa :(
Nyt sitten päätin että ratsastusta jatkan, mutta pienet voltit ja tiukat kulmat ja kääntymiset ei kuulu meidän touhuiluihin hetkeen aikaan. Ja laukankin jätän hetkeksi aikaa pois. Harmittaa kun mun piti mennä sillä estetunnille ja ens viikolla kisoihin, mutta molemmat on nyt pois suljettuja. En halua ottaa sitä riskiä että mikä sillä sitten onkin että se vielä pahenisi.

Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)