Siirry pääsisältöön

Maastossa 4km

Moi!

Kivaa, viimmeinkin sellainen melkein normaali postaus, jee! Menin tänään tallille joskus puoliseittemältä ja hain Remin talliin valmiiksi laitettavaksi. Ja musta tuntui että vyön kiristäminen teki tiukempaa kun yleensä. Remi ei voi enää lihoa enempää! Mentiin sellainen neljän kilometrin lenkki, pääasiassa mentiin käyntiä mutta ravi ja laukkapätkäkin mahtuivat joukkoon.


Ravi oli aluksi vähän tahmeaa ja jäykkää, mutta parani ravipätkän loppupuolella. Laukka olikin sitten reipasta ja Remistä huomas että se olis voinut mennä täysiä. Ei se tietenkään saanut mennä ja sitten se päättikin tuijotella ojaan ja laukata kaula vinossa... Ainaski se ihana ponski laukkas mielellään korvat hörössä :D Kun mä meen Remillä maastossa mulla on aina pitkät ohjat tai ainakin pulipitkät. Silloin leirillä ryhmässä ei ollut mutta ittekseni mennessä täällä mettän kenskellä on. Turvallista(ko?)

Kotona harjasin Remin ja hieroin sen selkään lämmittävää linimettiä ja jalkoihin kylmäävää. Sitten venyteltiin leipäpalojen avulla ja pihalla harjoiteltiin etujalat rengaaseen. En kauaa harjoitellut, mutta kun näin ekalla kerralla nostin jalat rengaaseen sain toisen jalan nostettua ja menin nostamaan toista niin sillä välin Remi otti toisen jalan pois rengaasta. Lupaavaa ;D

Enää torstai, perjantai, lauantai ja sitten on sunnuntai! Ei sillä etten olisi ollut tyytyväinen siihen järjestelyyn että Sulkku on Rajakalliossa, mutta on ihan super ihanaa saada se kotia <3




Pakko....




Hän ei tykännyt olla kuvattavana :D Ressukka!

Kommentit

  1. jääkö sulkku teille pysyvästi vai muuttaako se takas rajakallioon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, asiasta ei olla keskusteltu ja mun mielestä on ihan turha miettiä tälläsiä asioita kun siihen on niin pitkä aika.

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Satulaan totuttelua

Ylläolevaan kuvaan liittyen laitoin Alilalle satulan selkään viimeviikolla pari kertaa. Ekalla kerralla vain totuttelin tallissa satulaan ja seuraavana päivänä käytiin myös kävelemässä ja ravailemassa satula selässä pihalla jalustimet heiluen ja läpsyen. Eikä pieni prinsessa poni sanonut mitään. Ainut että se vähän hidasteli lavoille valunutta satulaa tai muuten vaan... Ensi kerralla pitää laittaa häntäremmi. ;) Maanantaina ratsastin Remillä pitkästä aikaa ja aluksi käveltiin mettässä pikkulenkki ja sen jälkeen mentiin kentälle taivuttelemaan ja otettiin vähän ravia. Kenttä ei ollut pahasti liukas onnekksi! Remi oli oikein kiva ja kuunteli istuntaakin hyvin kun menin ilman satulaa. Laukkaakin kokeilin, mutta ei.:( Ratsastus kuvat kesäkuun alusta kun Remi oli mukavan rento ja letkeä ratsastaa! <3 Eilen eli tiistaina en ratsastanut tai tehnyt mitään muuta tallissa kun siivosin Remin ja Sulkun karsinat ja tein iltatallin Sonjan kanssa. Suurin osa illasta men...

Ukkostaa

Moi! Huh hu kun on kuuma, tänään ja eilen nimittäin! Yöllä ukkosti ja meillä yks pajun haara kaatui samoin yks pienempi koivu kaatui. Tällä hetkelläkin taivas on aika synkän näköinen ja kauempaa kuuluu vaimeaa jyrinää. Remillä olikin eilen vapari ja mahdollisesti sillä on tänäänkin vapaata. Eilen mun piti mennä kuvaamaan siskon tuntia mutta se ei jaksanut ratsastaa näin kuumalla joten mä menin tunnille sen puolesta. Tunti oli ihan kiva, menin Lahjalla ja yllätyin kun ei tullat ihan kauheen kuuma. Yöllä heräsin siihen kun oli kauhee ukkonen ja myrsky. Meilläkin on yks monihaaranen paju niin yks sen haaroista katkes ponien aitauksessa ja sitten yks pienempi koivu katkes. POnit oli koko yön pihalla ja enemmänkin niitä tuntui haittaavan kauhea sade kun itse ukkonen. Tänään olis tarkoitus mennä Piian kans rajakallioon Sulkulla ja Beeritillä ratsastamaan. En ookkaan tainnut mainita täällä blogissa että Sulkku tulee talveksi kotia. Tarkkaa ajankohtaa ei oo vielä päätetty mutta voitte va...

Pieni kertaus alkuvuodesta

c. Jessica Ravantti Paljon on tapahtunut viime kuukausien aikana kun en ole blogiin mitään kirjoitellut. Silti kun tarkemmin miettii mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut ja kamerakin on saanut nukkua talviuntaan rauhassa. Ajattelin tähän postaukseen listata mieleen tulevia asioita alkuvuodelta, sen isommin yksittäisistä kerroista kertomatta.  Roosa tosiaan oli mun mukana Ypäjällä 1.1.-6.4.2017. Meillä oli (tai olisi se vieläkin) maneesikortti ja näin ollen saatiin käyttää Hevosopiston maneeseja vapaasti. Melko ahkerasti kulutettiin maneesien uria, mutta maastoiltiin myös useimmiten kerran tai kaksi viikkoon. Ypäjällä oli kiva maastoilla kun polkuja lyötyi ja oli ylä- ja alamäkeä vaikka kuinka. Kertaakaan ei taidettu (onneksi) törmätä peuroihin.  Sonjalle ostettiin oma hevonen maaliskuun alussa. Pieni eestinhevostamma Viola. Itsekkin olen päässyt muutaman kerran Violalla ratsastamaan ja voin sanoa, että en osaa ratsastaa kyseisellä hevosella sitten yhtään.....