Siirry pääsisältöön

Dimonantallin yleis/esteleiri 2/2

Keskiviikkona heräsin melko pirteänä vaikka valvottiinkin edellisenä iltana yhteen asti. Aamupala oli kahdeksalta ja sen jälkeen mentiin hakemaan heppoja ilmansatulaa tunnille. Hain Iidalotan kanssa Pleikkarin ja Iivanan, niitten laitumelta. Harjasin Pleikkarin ja Iivanan sillä välin kun Iidalotta etsi hukassa olevaa kypäräänsä. Iidalotta ratsasti Iivanalla ja mä talutin sitä. Lopuksi kun muut vaihteli heppoja mäkin halusin ratsastaa kun Piiakin ratsasti niin hain kypärän mökistä ja kysyin Iidalotalta voiko Pleikkarilla mennä niin että sillä on narut riimussa.

No sain luvan ja oon siitä tosi kiitollinen, Pleikkari meni tosi kivasti. Taivuttelin sitä kumpaankin suuntaan ja toiseen suuntaan ei kuunnellut pohjetta yhtä hyvin eikä taipunut kunnolla, mutta loppua kohden parani. Sain sen menemään jopa pohkeenväistöäkin käynnissä. Menin myös paria puomia käynnissä ja ravissa ja tein muutaman siirtymisen. On muuten ihan älyttömän ihana poni! Ainut vähän huonompi puoli on pompottava ravi...


Kun oltiin hoidettu hepat pois meillä olikin pian ruoka :) Karita meni käymään kaupassa ja meillä oli taas runsaasti vapaa-aikaa. Aluksi oltiin mökissä kunnes mentiin kentällle leikkimäään hevosia :D Oli joo kivaa! Sitten otettiin semmoisia kuvia että mentiin kuvaan yks tellen (en muista miksi näitä kuvia sanotaan) Ja aina otettiin kuva. Vähän ne oli hauskoja :D 

Kun Karita tuli kaupasta mentiin jonkun ajan päästä hakemaan heppoja laitumelta maastotunnille. Mä sain mennä maastoon Nasulla. Kun mentiin hakeen Piian kans Kiikkua se oli pudottanut riimunsa eikä se antanut meille kiinni joten me otettiin Fiina. Nasu oli kiltti hoitaa ja satuloida. Maastossa sain kumminkin huomata että  Nasu kävi ylikierroksilla. Se oli tosi nopee kävelemään ja ravissa sitä joutui pidättämään koko aika, ettei se menisi liian lähellä kärryjä. Ja raviin siirtyessä se teki joka kerta pahempia ihmi pikkuloikkia. Veti pätänsä alas ja kierähti vähän takajaloilla ja etujalat vähän ilmassa.








Laukaaman en Nasulla päässyt ollenkaan kun se teki ennen laukkaa sellaisen ihme vänkäämispomppu peruutus jutun että Karita sano et vois olla parempi jos tulisin kärryille laukan ajaksi. Se sopikin mulle ihan hyvin :) Sitten menin Nasulla viellä loppukäynnit, tallin pihassa otettiin hepoilta kamat pois ja vietiin ne laitumille.

Se  jälkeen meillä oli toinen ruoka ja sitten oli leirikaste. Leiriläiset menivät siinä yksitellen, oli muuten hauskaa katteltavaa :D Leirikasteeseen kuului Piian vetämä kärryajelu, esteen ylitystä ja alitusta, hevosen tunnistusta, harjojen tunnistusta, ratsastusta ja kaviokoukun etsimistä. Illalla tuli taas valvottua randomissa...

Torstaina herättiin taas niin että kerittiin aamupalalle kasiksi, sen jälkeen mentiin taasn hakemaan heppoja estetunneille. Rafi astu mun jalalle kun vein sen hetkeksi tarhaan kun se meni vasta toiselle tunnille. Siinä välissä sitten käin suihkussa kun olin ensin auttanut satuloimisessa. Kun tulin suihkusta menin kuvaamaan tuntia. Sitten Piia sanoi et kun oltiin mökissä että teidän auto tuli. Mä olin silleen et mitä! No Autosta nousi mummu, vaari, mun kummitäti, sisko, veljet ja serkut. Ne tuli tuomaan mun syttärilahjoja ja jätskit.







Sen jälkeen kun ne lähti meillä oli ruoka, ja sen jälkeen oli taas vapaata mökissä. Mentiin hakemaan heppoja koulutunnille. Harjasin ja satuloin Pleikkarin ja menin sillä kaikki käynti ja ravi hommelit kun Iidalotta meni Iivanalla ne, mutta kävi Pleikkarilla laukkaamassa. Vähän sillä ponilla on pompottava ravi! Muuten tooosi ihana poni :D

Sen jälkeen kun hepat oli viety takaisin laitumelle Piia haki Taran, joka on suokki ja mä hain Sessa shettiksen. Sessa oli kiva, mä ratsastin sillä. Me vain saatii neuvotella takakavioiden putsauksesta, onneksi Riina auttoi. Ja sitten se mukamas pelkäs satulaa O_o Kentällä se aluksi mutkitteli voltilla, mutta parani loppua kohden. Laukat nousi ravin jälkeen, mutta voi että mä tykkäsin siitä!

Iltapalalla katsottiin leiriläisten ratsastusvideot ja mökissä illalla Allu, joka tuli takaisin luki kirjoittamaansa tarinaa. Nyt taidettiin mennä  jo kahdeltatoista nukkumaan :)






Perjantai aamu oli sateinen, aamupala oli normaalisti kahdeksalta ja sen jälkeen mentiin yhdeksänaikoihin hakemaan hevosia tunnille.  Kun hepat oli satuloitu ja leiriläiset oli kentällä alkoi satamaan. He olivatkin pian ihan märkiä, ei käynyt kateeksi. Leiriläisillä oli estekisat, leirikisoina. Kisojen jälkeen, missä sattui yksi tippuminen. Hoidettiin hepat pois ja pian sen jälkeen oli ruoka. Ruualla katsottiin videot estekisoista.

Ruuan jälkeen muilla oli irtohypytystä teoriassa mutta me Allun kanssa lähdettiin Mintulla ajamaan maastoon. Mentiin tunnin maasto ja kun tultiin takaisin sain heti lähteä kotia. Meillä oli Mintulla ajaessa toosi kivaa :) Puhuttiin ja naurettiin ja jäätiin kerran kantoon kiinni....

Oli tosi super leiri, kaikki oli ihania, kiitos!




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ukkostaa

Moi! Huh hu kun on kuuma, tänään ja eilen nimittäin! Yöllä ukkosti ja meillä yks pajun haara kaatui samoin yks pienempi koivu kaatui. Tällä hetkelläkin taivas on aika synkän näköinen ja kauempaa kuuluu vaimeaa jyrinää. Remillä olikin eilen vapari ja mahdollisesti sillä on tänäänkin vapaata. Eilen mun piti mennä kuvaamaan siskon tuntia mutta se ei jaksanut ratsastaa näin kuumalla joten mä menin tunnille sen puolesta. Tunti oli ihan kiva, menin Lahjalla ja yllätyin kun ei tullat ihan kauheen kuuma. Yöllä heräsin siihen kun oli kauhee ukkonen ja myrsky. Meilläkin on yks monihaaranen paju niin yks sen haaroista katkes ponien aitauksessa ja sitten yks pienempi koivu katkes. POnit oli koko yön pihalla ja enemmänkin niitä tuntui haittaavan kauhea sade kun itse ukkonen. Tänään olis tarkoitus mennä Piian kans rajakallioon Sulkulla ja Beeritillä ratsastamaan. En ookkaan tainnut mainita täällä blogissa että Sulkku tulee talveksi kotia. Tarkkaa ajankohtaa ei oo vielä päätetty mutta voitte va...

Pieni kertaus alkuvuodesta

c. Jessica Ravantti Paljon on tapahtunut viime kuukausien aikana kun en ole blogiin mitään kirjoitellut. Silti kun tarkemmin miettii mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut ja kamerakin on saanut nukkua talviuntaan rauhassa. Ajattelin tähän postaukseen listata mieleen tulevia asioita alkuvuodelta, sen isommin yksittäisistä kerroista kertomatta.  Roosa tosiaan oli mun mukana Ypäjällä 1.1.-6.4.2017. Meillä oli (tai olisi se vieläkin) maneesikortti ja näin ollen saatiin käyttää Hevosopiston maneeseja vapaasti. Melko ahkerasti kulutettiin maneesien uria, mutta maastoiltiin myös useimmiten kerran tai kaksi viikkoon. Ypäjällä oli kiva maastoilla kun polkuja lyötyi ja oli ylä- ja alamäkeä vaikka kuinka. Kertaakaan ei taidettu (onneksi) törmätä peuroihin.  Sonjalle ostettiin oma hevonen maaliskuun alussa. Pieni eestinhevostamma Viola. Itsekkin olen päässyt muutaman kerran Violalla ratsastamaan ja voin sanoa, että en osaa ratsastaa kyseisellä hevosella sitten yhtään.....

Meidän ponien hoito

Eilen illalla sain tälläisen kommentin Anonyymiltä:''Kiva postaus. Onko sun mielestä ponista huolehtiminen raskasta, kun sitä joutuu tekemään päivittäin? onko se mielestäsi vaikeaa?'' Mielestäni kysymys oli niin hyvä, että ajattelin tehdä siitä postauksen, enkä vain vastannut kommenttiin. Mielestäni ponin hoitaminen on raskasta, mutta myös ehdottomasti ihanaa. Meillä kun on ponit kotona omassa tallissa, ei meille tule tallimatkoja, mikä on mielestäni hyvä. Ja jossain määrin ponin pito on vähän halvempaa kuin yksityis tai ratsastustallilla, joissa vuokra voi olla kuukaudessa n.300-500 euroa. Hintaan sitten sisältyy ties mitä kaikkea... Kun meilläkin on navetta ja nevalta haetaan kontoa kuivikkeeksi, käytetään me sitä myös poneille. Heiniäkin ponit saavat siinä sivussa kun lehmille paalataan. No sitten taas karsinoiden siivous pitää tehdä 1-2 kertaa päivässä, riippuen siitä kuinka paljon ponien pitää olla tallissa. Meidän ponit on niin pieniä ettei niitten karsino...