Siirry pääsisältöön

Pixi

Aattelin nyt vähän esitellä Pixiä tänne, onhan sillä oma esittely sivu mutta siellä tiedot ovat aika vähäiset. Siksi tälläinen postaus. Teen Alilasta samanlaiset jos te tykkäätte tästä, kommentoikaa!

Pixi on arviolta syntynyt arviolta vuonna 2003 eli nyt se on kymmenen vuotias, ja meille Pixi tuli vuonna 2010 loka-marraskuussa. Aluksi oli tarkoitus että Pixi tulee meille ylläpitoon Sulkun kaveriksi mutta kuinkas kävikään? Meillä oli samana kesänä ollut kaverin poni täällä meillä ja mun sisko tykästyi siihen. Syksyn tullen se kummikin vietiin pois. Ja sitten tuli Pixi, ja sisko ei uskaltanut kiintyä siihen kun pelkäsi että se kumminkin viedään pois. Joen äiti kysyi omistajalta voitaisko me ostaa se. Ensin omistaja ei ollut halukas myymään Pixiä meille, mutta jonkin ajan päästä omistaja kysyi haluttaisiinko me vielä ostaa se. Ja niin Pixistä tuli meidän oma.



Aluksi me ei edes uskallettu ratsastaa sillä kun entinen omistaja sanoi että se vetää pukkirodeoo jos sen selkään kiipeää ja ajaessa pureutuu kuolaimeen ja lähtee ryöstämään. Olisko ollut vuosi 2011-2012  talvella kun sisko kiipesi ensinmäisen kerran Pixin selkään. Äiti piti Pixistä kiinni ja sisko kiipes selkään, kaikki tapahtui lumihangessa :) Kyllähän Pixiä vähän jänskätti kun ei ollut sellaiseen toppunut, mutta lopuksi sisko ratsasti Pixillä ilman satulaa narut kiinni riimussa. Kerran tai kaksi sieltä kerkesi tippumaankin.

Vuonna 2011 Alila syntyi niin sinä kesänä sisko ei tainnut ratsastaa Pixillä ollenkaan. Mutta vuonna 2012 eli viimmekesänä sisko alkoi ratsastamaan Pixillä enemmän. Pixi hyväksyi satulan ja kuolaimetkin kun muisti vain ettei laita häntäremmiä. Ja itse hyppäsinkin Pixillä muutan ristikon ja 40cm pystyn. Ja siskon taluttamana se hyppäsi 70cm viimme vuoden syksynä. Ja viimme kesänä se oli siskolla kesäleirilläkin mukana dimonan tallilla. Siskon kanssa kokeiltiin myös ohjasajaa Pixillä ja se oli kuin vanha mestäei siinä hommassa. Agilityäkin ponin kanssa vähän mentiin. Pixi luottaa meillä eniten siskooni <3

Ensi kesänä Pixin pitäisi saada varsa ja jos pikkuveika innostuu niin Pixi saa opettaa sen ratsastamaan. Viimmekesänä menivät niin että veli ohjas Pixin pellon keskelle ja käänsi, Pixi ravasi siskon työ missä hän pysäytti Pixin ja sama jatkui muutaman kerran. Veli vaan huusi selästä että pysäyttäkää tää! :)


Kommentit

  1. Mun ihana, rakas, paras, kulta mussukka Pixiliini♥

    VastaaPoista
  2. Jos sulla ei oo järkevämpää kommentoimista niin voisitko jättää kommentoimatta?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Eilisiä poseeraus kuvia

Eilen ratsastin Sulkulla ja menin pellolla ilman satulaa ja tuntui ihan aloittelialta kapeassa selässä kun poni tikittää ja koittaa syödä... :D Laukka oli aluksi ihan kamalaa, mutta kun sain jutusta kiinni sujui sekin vähän paremmin. Ja kerran poni spurttasi pikkuveljiäni karkuun, mutta enpäs tippunut! Ennen ratsastusta muuten kuvattiin Sonjan kanssa Pixiä ja Sulkkua. Oon nyt ahkerasti koittanut harjoitella käyttämään järjestelmäkamerani asetuksia että pystyisin hyödyntämään sitä mahdollisimman monipuolisesti. Näin koneelta tarkasteltuna ei ne asetukset ihan nappiin menneet, mutta ei sitä nyt voi olettaakaan kun olen vasta aloittanut harjoittelun. Eilen mun piti kuvata myday-video mutta unohdin kuvaamisen aika lahjakkaasti. Tänään oon sitten yrittänyt kuvata enemmän, mutta ei tää mun päivä niin erikoinen ole että tulee varmaan melko tylsä video. Katsotaan mitä tulee. :) Tänään oltiin yrittäjien joulunavauksessa kirkolla, mun aika meni siihen kavereiden kanssa pyöri

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik