Siirry pääsisältöön

Ke-pe + tampereen hevosmessut 2013

Pahoitteluni taas kerran epäaktiivisesta kirjoittamisestani, mutta nyt kirjoitan muutaman rivin ke-pe välisestä ajasta ja sitten tämän päivän messureissusta.

Keskiviikkona Jenni kävi kengittämässä Remin ja vuolemassa pikkuponien kaviot. Ja käytiin Jalasjärvellä ostamassa mulle uimapuku :/ Kun tultiin Jalasjärveltä menin Piian kans lenkille ja sitten illalla vähän ennen kahdeksaa menin talliin ja siivosin karsinan n. 10min. ja lähdin ratsastamaan Remillä. Remi olikin hyvin energinen, menin taas kolmikaarista kiemurauraa ja laukkasin muutaman ympyrän.

Torsataina mentiin Piian kans rajakallioon ja Sallakin tuli ratsastamaan meidän kans joten Jenni piti meille tunnin. Me mentiin Piian kans pikkuponeillä minä Sulkulla ja Piia Eetulla ja Salla Uskolla. Mentiin kolmikaarista kiemurauraa. Toiseen suuntaan sulkku taipui paremmin mutta toiseensuuntaan ei oikestaan kuunnellut edes sisäpohjetta. Meitä kumminkin taidettiin kehua hyvistä teistä, hyvä me! <3 Kun me ihan aluksi taluteltiin pikkuponeja kentällä niin Sulkku pukitti ja nousi pienesti pystyyn!? Ja sitten tunnilla se pukitti muutaman kerran varsinkin kun nostettiin ravi ja se yritti lähtee laukkaan... Tein sitten vain puolipidätteen ja annoin pohjetta.

No mentiin pikkuponeilla peltotielle kävelemään loppukäynnit niin Sulkku oli ihan hullu =)  Pukitti, loikki ja hyppi. Melkein peruutti penkaankin parikertaa. Kokeilin mennä sillä hangessa mutta se oli aikamoista loikkimista joten ''tyydyin'' vain kahteen ns. minivoltiin ;) Piia muuten tippui Eetulta. Se joutu siihen Eetun satulaneteen kaulalle ja tippu siitä sitten maahan jaloillensa. Mä olin jo Sulkun selässä että ''apua jos Eetu pääsee karkuun niin se on ,ulla ja Sulkulla menoa!'' No onneks Eetu ei päässyt irti! Loppu hyvin kaikki hyvin!

Pejantaina mentiinkin koulusta uimaan :/ Siellä oli kylmää vettä ja suihkut sai painaa udestaan päälle 5sekunnin väleiin, siltä se ainakin tuntui. + Mun kyynärpäihin sattui uiminen. En mennyt tällä viikolla koirakouluun Chilin kans. Ja Piian kans mentiin illalla seittemän jälkeen puolkahdeksan maissa kylälle. Kotia tulin yhdentoista jälkeen, söin ja painuin nukkumaan.

Tänään heräsin vähän ennen herätyskelloa ja sitä kun äiti tuli mua herättämään. Luulin että nouseminen olis seittämältä paljon vaikeempaa, mutta sehän sujui hyvin! Käytiin viemäs siskon ja kaverin kanssa ponit pihalle ja sitten harjasin hiukset ja valmistauduin muuten lähtöön. Mentiin kirkolle st1 ja siellä linkkaan, linkalla sitten huristeltiinkin Tampereelle hevosmessuille. Siellä sitten kiersin Piian ja Anniinan kanssa ympäri ämpäri ja olin jo ostamassa Remille uutta huopaa mutten sitten ostana kun aattelin että jos haluankin jotain muuta. Olis mun rahat riittäny.

No ostin Remille semmosen viininpunaisen riimun minkä saa turvalta auki. Ajattelin että se olis kiva kisoissa ja valmennuksissa. Tuntu ihan kivan tukevalta, se on full kokoo toivottavasti sopii :) Sitten äiti osti mulle ratsastushuosut kun ne jotka mulle tilattiin ennemmin niin tuli eilen ja on pienet. Ja sitten ostettiin horzen osastolta mulle kannukset, otettiin ne mitä oli kaikeista tylpimmät. En mä niitä ny tyy kamalan usein käyttämään, koulukisoja lähinnä aattelin. Ja äiti sano että vois Jenniä pyytää pitämään mulle tunnin vielä kun tos meidän kentällä pystyy menemään niin että mulla on kannukset jalassa. Kun en ikinä niitä oo jaloissani pitäny.

Kun oltiin messuilta lähdössä niin ostettiin vielä pehmikset ja ennemmin oltiin käyty syömässä. Pasta oli vähä kylmää ja lihapulla oli kans ehtiny jo jäähtymään pikkasen. Takaisin tulomatkalla minä, kaveri ja siskon kaveri nukuttiin linkan takapenkeillä maaten. Oli väsy. Vähän. Nyt kuvia ostoksista.

Remin riimu

Tämä ei oo messuilta, toivotaan että sopii.


Tää on messuilta, odottaa en talvea.

Kannukset

Huosuni <33



Siskon Pixille ostama riimu


Alilalle <3

Pikkuveljelle, 10e

Chilin tuliaiset
Sulkku ressukka ei saanut mitään uutta, no eipä se asu edes kotona. Ikävä <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Eilisiä poseeraus kuvia

Eilen ratsastin Sulkulla ja menin pellolla ilman satulaa ja tuntui ihan aloittelialta kapeassa selässä kun poni tikittää ja koittaa syödä... :D Laukka oli aluksi ihan kamalaa, mutta kun sain jutusta kiinni sujui sekin vähän paremmin. Ja kerran poni spurttasi pikkuveljiäni karkuun, mutta enpäs tippunut! Ennen ratsastusta muuten kuvattiin Sonjan kanssa Pixiä ja Sulkkua. Oon nyt ahkerasti koittanut harjoitella käyttämään järjestelmäkamerani asetuksia että pystyisin hyödyntämään sitä mahdollisimman monipuolisesti. Näin koneelta tarkasteltuna ei ne asetukset ihan nappiin menneet, mutta ei sitä nyt voi olettaakaan kun olen vasta aloittanut harjoittelun. Eilen mun piti kuvata myday-video mutta unohdin kuvaamisen aika lahjakkaasti. Tänään oon sitten yrittänyt kuvata enemmän, mutta ei tää mun päivä niin erikoinen ole että tulee varmaan melko tylsä video. Katsotaan mitä tulee. :) Tänään oltiin yrittäjien joulunavauksessa kirkolla, mun aika meni siihen kavereiden kanssa pyöri

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik