Siirry pääsisältöön

Mietteitä

Multa pyydetään kokoaika tekemään talliesittely postaus. Ja säännöllisin väliajoin saan kertoa että teen sen kun tallia joskus on remppattu tai järjestetty edes siihen kuntoon että sen voi kuvata ja laittaa tänne nettiin kaikkien arvosteltaviksi. Älkää nyt  kumminkaan luulko että meidän talli on ihan kamala ja hevosilla huonot olot, koska sitä se ei ole! Ehkä meidän ovenkohdat on vähän pienet, mutta hyvin niistä Remin kokoinen hevonen mahtuu kulkemaan jopa satuloituna. Tavaraakin on jossain liika, mutta se taas on sellainen kohta missä ei hevosia oikeastaan pidetään.

Ja jos talli olisi kamalan huono ei mun yks kaveri olisi varmaan sanonut näin:''Jos mä en asuisi näin kaukana ja täälläa olisi tilaa ja mulla oma hevonen mä toisin sen tänne!'' Ja iskä on luvannut että se rakentaa meille tohon vanhannavetan puolelle hyvän tallin. Mutta koska meillä on lehmiä ja ne on pääelinkeino ja hevoset vain harrastukseen ne jäävät automaattisesti kakkosiksi. Silti ne saavat vettä ja heinää ja karsinat siivotaan päivittäin ja kuivikkeita lisätään tarvittaessa. Ennen ratsastusta harjataan ja samoin jälkeenkin. Loimet hikisille hepoille. Ei niitä kaltoin kohdella.

Joo, mä taisin taas harhautua aiheesta. Mutta se talliesittely tulee kun haluan tehdä sen. Ja mullahan on oikeus päätää mitä kuvia mä haluan tänne nettiin julkasta. Nehän näkee kumminkin kaikki, ja meidän oma talli on meidän omalla vastuulla. Se ei ole ratsastustalli millä olisi omat nettisivut ja kaikki. Vaan se on pieni yksitystalli omassa pihassa maalla. Missä asuu neljä tyytyväistä pollea. :D

Ja vielä tuosta tallin rakentamisesta, ensin pitää roinat viedä pois, hajoittaa parsiseiniä ja lattiaa, valaa uus lattia ja ties mitä, joten koittakaa ymmärtää jos kaikki ei valmistu viikossa. Täällä meillä on muutakin tekemistä, kun nämä meidän ponit selviää tälläkin järjestelyllä ihan hyvin :D Mutta hyvää viikonloppua kaikillle!

p.s Olisi kivaa kun nämä tallipostausta vaativat kirjoittaisivat omalla nimimerkillä eikä anonyyminä...

Kommentit

  1. Asiaa! Kovin moni muukaan ei pakosti haluasi esitellä omaa talliaan kaikkien nähtäväksi. Minua ei ainakaan haittaa että et viitsisi laittaa tallistanne kuvia nettiin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Olen ajatellut että kun meidän satulahuone on joskus valmis, kun on aikaa laittaa hyllyt ja tavarat paikoilleen voisin sen mahdollisesti esitellä :D Kiva kun joku ymmärtää!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Satulaan totuttelua

Ylläolevaan kuvaan liittyen laitoin Alilalle satulan selkään viimeviikolla pari kertaa. Ekalla kerralla vain totuttelin tallissa satulaan ja seuraavana päivänä käytiin myös kävelemässä ja ravailemassa satula selässä pihalla jalustimet heiluen ja läpsyen. Eikä pieni prinsessa poni sanonut mitään. Ainut että se vähän hidasteli lavoille valunutta satulaa tai muuten vaan... Ensi kerralla pitää laittaa häntäremmi. ;) Maanantaina ratsastin Remillä pitkästä aikaa ja aluksi käveltiin mettässä pikkulenkki ja sen jälkeen mentiin kentälle taivuttelemaan ja otettiin vähän ravia. Kenttä ei ollut pahasti liukas onnekksi! Remi oli oikein kiva ja kuunteli istuntaakin hyvin kun menin ilman satulaa. Laukkaakin kokeilin, mutta ei.:( Ratsastus kuvat kesäkuun alusta kun Remi oli mukavan rento ja letkeä ratsastaa! <3 Eilen eli tiistaina en ratsastanut tai tehnyt mitään muuta tallissa kun siivosin Remin ja Sulkun karsinat ja tein iltatallin Sonjan kanssa. Suurin osa illasta men...

Ukkostaa

Moi! Huh hu kun on kuuma, tänään ja eilen nimittäin! Yöllä ukkosti ja meillä yks pajun haara kaatui samoin yks pienempi koivu kaatui. Tällä hetkelläkin taivas on aika synkän näköinen ja kauempaa kuuluu vaimeaa jyrinää. Remillä olikin eilen vapari ja mahdollisesti sillä on tänäänkin vapaata. Eilen mun piti mennä kuvaamaan siskon tuntia mutta se ei jaksanut ratsastaa näin kuumalla joten mä menin tunnille sen puolesta. Tunti oli ihan kiva, menin Lahjalla ja yllätyin kun ei tullat ihan kauheen kuuma. Yöllä heräsin siihen kun oli kauhee ukkonen ja myrsky. Meilläkin on yks monihaaranen paju niin yks sen haaroista katkes ponien aitauksessa ja sitten yks pienempi koivu katkes. POnit oli koko yön pihalla ja enemmänkin niitä tuntui haittaavan kauhea sade kun itse ukkonen. Tänään olis tarkoitus mennä Piian kans rajakallioon Sulkulla ja Beeritillä ratsastamaan. En ookkaan tainnut mainita täällä blogissa että Sulkku tulee talveksi kotia. Tarkkaa ajankohtaa ei oo vielä päätetty mutta voitte va...

Pieni kertaus alkuvuodesta

c. Jessica Ravantti Paljon on tapahtunut viime kuukausien aikana kun en ole blogiin mitään kirjoitellut. Silti kun tarkemmin miettii mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut ja kamerakin on saanut nukkua talviuntaan rauhassa. Ajattelin tähän postaukseen listata mieleen tulevia asioita alkuvuodelta, sen isommin yksittäisistä kerroista kertomatta.  Roosa tosiaan oli mun mukana Ypäjällä 1.1.-6.4.2017. Meillä oli (tai olisi se vieläkin) maneesikortti ja näin ollen saatiin käyttää Hevosopiston maneeseja vapaasti. Melko ahkerasti kulutettiin maneesien uria, mutta maastoiltiin myös useimmiten kerran tai kaksi viikkoon. Ypäjällä oli kiva maastoilla kun polkuja lyötyi ja oli ylä- ja alamäkeä vaikka kuinka. Kertaakaan ei taidettu (onneksi) törmätä peuroihin.  Sonjalle ostettiin oma hevonen maaliskuun alussa. Pieni eestinhevostamma Viola. Itsekkin olen päässyt muutaman kerran Violalla ratsastamaan ja voin sanoa, että en osaa ratsastaa kyseisellä hevosella sitten yhtään.....