Siirry pääsisältöön

Tämän vuoden viimmeiset kisat

No okei, mä oon käynyt tänävuonna Dimonassa harjoitusestekisoissa ja nyt seurakoulukisoissa, mutta otsikko on nyt mikä on :) Tähän päivään olen ihan tyytyväinen, ja varsinkin ihanaan Remiin <33 Aamulla menin vähän reilun puoltatuntia aikaisemmin talliin kun mitä piti lähteä kisoihin. No äitin kaverin kanssa sitten harjattiin Remi ja loimitettiin ja laitettiin sille kulkarit jalkoihin.

Vähän ennen kun oltiin kisapaikalla mua alkoi pikkuisen  jännittämään mutta se loppui siinä vaaiheessa kun sain muuta tekemistä. Perillä me katsottiin maneesissa 80cm ja sen jälkeen satuloitiin Remi ja menin lämmittelemään. Meidän luokka oli  sitten sellaiset puolituntia myöhässä ja Remi oli jo ihan hikinen kun päästiin maneesiin lämmittelemään.


Kuvien laatu ei ole paras mahdollinen. Kiva yllätys oli että Terhi oli tuomaroimassa koulukisoja. (Olen ollut Terhin valmennuksessa). Radalla tuntui että me kiemurreltiin ja mentiin ylihitaasti kulmat oikoen. Mutta pisteet on 6,7 ja yks 8.  Ratsastajan asennosta, istunnasta ja apujen käyttöjen moitteettomuuteen oli tuomari kirjoittanut:'' Rentouta jalka alas (ota kannus?) Hieman rennompi ja toimivampi käsi''. Ja sitten oli paperin alalaidassa vielä tälläinen kommentti:'' Tälläistä rentoutta juuri pitää olla!''  Pisteitä tuli 102 ja enimmäispäärä oli 150. Prosentiti oli 68%. Ja Remin kanssa sijoituttiin ekoiksi :)

Remi purettiin varusteista mun suorituksen jälkeen joten en mennyt kunniakierrokselle. Palkinnoksi sain Roeckl vaaleansiniset hanskat ja Agrimarketin päärynän makuisen karkkitikun, ja tietysti ruusukkeen. Kotona hoidettiin Remi kuntoon ja lähdettiin sisälle syömään :)





Kommentit

  1. Onneee!! :D rupeetko kisaahan remillä nyt vakituisesti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      En nyt varmaan mitään jokaviikon loppu kisoihin tai edes kuukausittain kisoihin. Aina silloin tällöin kun on kisat sopivana aikana ja tarpeeksi lähellä :) Valmentautumaankin pitäis päästä...

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Rantakuntoon---> Aloitus

Pienikärpänen heräsi kun kevään ensinmäiset lämpimät auringon säteet lämmittivät sen talven aikana jäykistämiä siipiä. Pienikärpänen räpytteli siipiänsä ja oikoi jalkojaan. Sen jälkeen pikkukärpänen lähti suristen lentoon ja lensi nuoren tytön luo. Pikkukärpänen istatti tytön olkapäälle ja puraisi tätä pienesti. Seuraavana päivänä pikkukärpänen näki tytön tekevän jumppamatolla vatsalihaksia. Sen jälkeen pikkukärpänen sulki silmänsä ja päätti jatkaa työtänsä taas seuraavana aurinkoisena päivä, vielä oli liian aikaista jatkaa... Tänään muhun iski kauhea treenamisinto! Kännykällä sitten selasin netissä erilaisia sivustoja ja lyösin tälläisen kivan sivuston, jossa oli 30 päivän vatsalihashaaste. Kirjoittelin sen sitten ylös ihan vihkoon asti, etten unohda sivuston osoitetta. Etsin myös 100 punnerrusta kuudessa viikossa -ohjelman kin, johon olen törmännyt myös ennemmin ja koska nämä kaksi liikettä ovat pääasiassa yläkroppaan etsin myös jotain kyykkyaiheista ja löysin tälläisen 31 päi

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik