Siirry pääsisältöön

Aina on parantamista

Pahoitteluni etten ole kirjoittanut muutamaan päivään, mutta yläasteen alettua aika on jotenkin loppunut kesken. Toivottavasti edes joku tajuaa aikapulani ;D

Tiistaina menin ihan normijuttuja ja eilen menin Remillä ekaa kertaa ilman satulaa. Muuten ilo kivaa paitsi Remin selkäranka tuntu peppuun ikävästi ;;D Ilman satulaa Remi kuunteli istuntaa ja pohkeita vielä herkemmin. Menin kumpaankin suuntaan pohkeenväistöä käynnissä.


Tänään sitten äiti teki meille esteitä pellolle. Menin ensin Remillä ja sisko ratsasti Sulkulla. Alkuverkkasin Remin siinä pellolla, meni kivasti. Tein paljon voltteja ja muutaman suunnnan muutoksen, laukkaa otin suoralle ja tein ympyröitä.

Aloitin hyppäämisen sitten melkein heti ja tulin pikkupystyä aluksi. Aluksi Remi vain tiputti kun laukkas vaan eika hypännyt :| Sitten rupes onnistumaan kun sain pidätettyä tarpeeksi paljon. Sitten tulin 50cm pystyä. Ja sitten tulin kaks tai kolme kertaa kaikki esteet ratana.



tykästyin tähän kuvaan

Este korkeus oli varmaan n. 40-55cm korkeita, Remillä mun pitää radalla muistaa pidättää tarpeeksi ettei esteet tuu liian yllättäen. Ja Dimonassa kisaalue on vielä pienempi mitä nyt pellolla ratsastin.
 Remin jälkeen menin Sulkulla, hyppäsin ensin pari estettä yksittäisenä ja sitten ratana. Vika este tippui :| ja tippui muillakin kerroilla, päätettiin kuitenkin äitin kanssa että lopetetaan siihen. Sulkkukin taisi olla jo väsynyt :/

Erimielisyyksiä




Parannettavaa tältä päivätä:
Remillä ememmän pidätteitä esteitten välissä, laukkaa lyhemmäksi. Sulkulla parempia lähestymisiä ja teitä.

Kommentit

  1. Hyvin mä ainaki ymmärrän, että koulu vaatii enemmän aikaa isommilla luokilla.

    VastaaPoista
  2. joo ymmärrän ton että aika loppuu kesken! ;D mitä varusteita remillä on, ja onko sillä jotain vausteita mitä et ole millään hevosella koskaan käyttänyt? voisiko remin varusteista tulla varustepostaus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Remillä on perusvarusteet, eikä ole mitään varusteita mitä en ole koskaan laittanut millekkään hevoselle. Voi tulla varustepostaus Remin varusteista.

      Poista
  3. Oletko kehittynyt kun olet ratsastellut omalla ponilla ilman opetusta? Tai jos mielestäsi ostaa ponin, niin voiko sen kanssa oppia ja kehittyä omin päin kun vain ratsastelee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen leiriä kävin pari kertaa valmennuksessa tänä keväänä enen leiriä. Sitä enne olen kehittynyt Sulkun kassan omaan tahtiini, niin että minä olen käynyt tallin hevosilla tunnilla. Joten kyllä minä ja Sulkku ollaan kehitytty.
      Oman hevosen kanssa olisi hyvä jos kävisi tunneilla, mutta ilman opetustakin voi kehittyä, kehitys vain voi mahdollisesti olla hitaampaa. :D

      Poista
  4. Sä oot hyvä ratsastaja ja sä osaat hypätä tosi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, en nyt kuitenkaan tiedä oonko niin hyvä. ;D

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Rantakuntoon---> Aloitus

Pienikärpänen heräsi kun kevään ensinmäiset lämpimät auringon säteet lämmittivät sen talven aikana jäykistämiä siipiä. Pienikärpänen räpytteli siipiänsä ja oikoi jalkojaan. Sen jälkeen pikkukärpänen lähti suristen lentoon ja lensi nuoren tytön luo. Pikkukärpänen istatti tytön olkapäälle ja puraisi tätä pienesti. Seuraavana päivänä pikkukärpänen näki tytön tekevän jumppamatolla vatsalihaksia. Sen jälkeen pikkukärpänen sulki silmänsä ja päätti jatkaa työtänsä taas seuraavana aurinkoisena päivä, vielä oli liian aikaista jatkaa... Tänään muhun iski kauhea treenamisinto! Kännykällä sitten selasin netissä erilaisia sivustoja ja lyösin tälläisen kivan sivuston, jossa oli 30 päivän vatsalihashaaste. Kirjoittelin sen sitten ylös ihan vihkoon asti, etten unohda sivuston osoitetta. Etsin myös 100 punnerrusta kuudessa viikossa -ohjelman kin, johon olen törmännyt myös ennemmin ja koska nämä kaksi liikettä ovat pääasiassa yläkroppaan etsin myös jotain kyykkyaiheista ja löysin tälläisen 31 päi

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik