Siirry pääsisältöön

Esteponit

Ägrrrr... Ei voi olla totta! Olen sairastunut kesäflunssaan neljä päivää ennen leiriä. Toivottavasti ehtis mennä ohi ennen leiriä. Tai muuten mä... Kurkku on ollut eilisestä asti kipee ja eikä kipu häviä kunnolla vaikka ottaa särkylääkettä. Oon nyt syönyt pakastettuja mustikoita ja c-vitamiiniä, sekä niinstänyt nenää.

Onneksi kurkkukipu ja nenäntukkoisuuus ei ainakaan tänään vaikuttanut ratsasteluuni, vaan lähdin aamupäivästä ratsastamaan. Serkku lähti hyvin samoihin aikoihin ja mun kaveri tuli kylään samaan aikaan.

Kaverin ja siskon kanssa haettiin ponit laitumelta, ja harjattiin. Kaveri harjas Sulkun samalla kun mä venyttelin ponin jalat. Sitten laitettiin satula ja suitteet ponille ja menoksi. Tietenkin mulla oli kypärä ;D
Niin, siis päätettiin että mä ratsastana ensin.

Kaveri & Sulkku ja Pixi & Sisko
Ratsastin alkukäynnit ja ravit, ravissa tein muutaman voltin ja otin laukkaa pari kierrosta pihan ympäri. Sitten ratsastin ponien laitumelle, ja ravasin ja laukkasin pikkaisen ja vaihdettiin osia kaverin kanssa.

Kaveri ratsasti käynnissä voltteja samoin ravissa, laukassa laukkasi ympyröitä. Sitten mentiin pihaan ja laitoin heille kolme puomia. Niitä tultiin käynnissä ja ravissa, nostin sitten puomit ristikoksi ja Sulkku ja kaveri tuli sen pari kertaa ja sitten nostin sen 40cm pystyksi. Ekan  kerran Sulkku tiputti, mutta sitten meni hyvin :D

Hihii
No ei munkaan ratsastelut ollut vielä siinä vaan minä nuosin pikkuisen Pixin selkään. Hyppäsin piksillä ensin ristikon ja kun tulin sen uudestaan niin mamma vaan ravaa ylitte. Sisko nosti sitten esteen pystyksi, no Pixi ravas senkin yli tiputtaen. Tulin uudestaan reippaassa ravissa ja yli. Oltiin ylitetty just huimat 40cm ravissa!

Pixillä on kyllä ihanan pehmeä hyppytyyli. Se hyppää kuin satuhevonen pilven yli, en mä Sulkunkaan hyppyjä moiti, vaan kehun Pixiä. :D

Ihana mamma!

40cm
 Kattokaa muuten youtubestä tälläinen video: Ai, ratsastus helppoa?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Satulaan totuttelua

Ylläolevaan kuvaan liittyen laitoin Alilalle satulan selkään viimeviikolla pari kertaa. Ekalla kerralla vain totuttelin tallissa satulaan ja seuraavana päivänä käytiin myös kävelemässä ja ravailemassa satula selässä pihalla jalustimet heiluen ja läpsyen. Eikä pieni prinsessa poni sanonut mitään. Ainut että se vähän hidasteli lavoille valunutta satulaa tai muuten vaan... Ensi kerralla pitää laittaa häntäremmi. ;) Maanantaina ratsastin Remillä pitkästä aikaa ja aluksi käveltiin mettässä pikkulenkki ja sen jälkeen mentiin kentälle taivuttelemaan ja otettiin vähän ravia. Kenttä ei ollut pahasti liukas onnekksi! Remi oli oikein kiva ja kuunteli istuntaakin hyvin kun menin ilman satulaa. Laukkaakin kokeilin, mutta ei.:( Ratsastus kuvat kesäkuun alusta kun Remi oli mukavan rento ja letkeä ratsastaa! <3 Eilen eli tiistaina en ratsastanut tai tehnyt mitään muuta tallissa kun siivosin Remin ja Sulkun karsinat ja tein iltatallin Sonjan kanssa. Suurin osa illasta men...

Ukkostaa

Moi! Huh hu kun on kuuma, tänään ja eilen nimittäin! Yöllä ukkosti ja meillä yks pajun haara kaatui samoin yks pienempi koivu kaatui. Tällä hetkelläkin taivas on aika synkän näköinen ja kauempaa kuuluu vaimeaa jyrinää. Remillä olikin eilen vapari ja mahdollisesti sillä on tänäänkin vapaata. Eilen mun piti mennä kuvaamaan siskon tuntia mutta se ei jaksanut ratsastaa näin kuumalla joten mä menin tunnille sen puolesta. Tunti oli ihan kiva, menin Lahjalla ja yllätyin kun ei tullat ihan kauheen kuuma. Yöllä heräsin siihen kun oli kauhee ukkonen ja myrsky. Meilläkin on yks monihaaranen paju niin yks sen haaroista katkes ponien aitauksessa ja sitten yks pienempi koivu katkes. POnit oli koko yön pihalla ja enemmänkin niitä tuntui haittaavan kauhea sade kun itse ukkonen. Tänään olis tarkoitus mennä Piian kans rajakallioon Sulkulla ja Beeritillä ratsastamaan. En ookkaan tainnut mainita täällä blogissa että Sulkku tulee talveksi kotia. Tarkkaa ajankohtaa ei oo vielä päätetty mutta voitte va...

Pieni kertaus alkuvuodesta

c. Jessica Ravantti Paljon on tapahtunut viime kuukausien aikana kun en ole blogiin mitään kirjoitellut. Silti kun tarkemmin miettii mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut ja kamerakin on saanut nukkua talviuntaan rauhassa. Ajattelin tähän postaukseen listata mieleen tulevia asioita alkuvuodelta, sen isommin yksittäisistä kerroista kertomatta.  Roosa tosiaan oli mun mukana Ypäjällä 1.1.-6.4.2017. Meillä oli (tai olisi se vieläkin) maneesikortti ja näin ollen saatiin käyttää Hevosopiston maneeseja vapaasti. Melko ahkerasti kulutettiin maneesien uria, mutta maastoiltiin myös useimmiten kerran tai kaksi viikkoon. Ypäjällä oli kiva maastoilla kun polkuja lyötyi ja oli ylä- ja alamäkeä vaikka kuinka. Kertaakaan ei taidettu (onneksi) törmätä peuroihin.  Sonjalle ostettiin oma hevonen maaliskuun alussa. Pieni eestinhevostamma Viola. Itsekkin olen päässyt muutaman kerran Violalla ratsastamaan ja voin sanoa, että en osaa ratsastaa kyseisellä hevosella sitten yhtään.....