Siirry pääsisältöön

Hei!

Sori etten ole muutamana päivänä kerinnyt/viittinyt kirjoittaa tänne. No kirjoitan sitten nyt, vaikka tunnnenkin huonoa omaatuntoa että serkkuni joutuu odottamaan vieressä.

Sunnuntaina ajattelin ensin ratsastaa Sulkulla, mutta päädyin sitten ajamaan, koska...
Aluksi kun hain Sulkun laitumelta Allu tunkee itsensä vapaaksi, onneksi se ei kuitenkaan mennyt Pixin ja orin sekaan. Vietiin se sitten lopuksi karsinaan, harjatessani Sulkkua, se on ihan ''tärähtänyt'' ;D Ja puhkui koko aika liika energiaansa, joten päätin ajaa.
Ei oo Sulkkukaan ravannut pitkään aikaan niin lujaa kärryjen edessä.

Eilen eli maanantaina ratsastin puomeja. Sulkku kuumeni vähän puomeille tullessa ja sähläsi jalkojensa kanssa... Kuumetessaan se yritti suurinpirtein laukata paikoillaan ja kun pidätti ohjilla niin ei kunnon vaikutusta, vaan piti ratsastaa enemmän pohkeella eteen.

Ihan kivasti se alkoi sitten sujumaan. Lopuksi kamat pois ja pyyhin hiet pois. Vietiin Sulkku ja Allu naapuriin, naapurin pyynnöstä. Illalla haettiin siskon kans kotiin.

Vihdoin päästään tähän päivään. Tänään sitten hyppäsin, esteinä oli ristikko ja okseri?
 Alkulämmitelyjen jälkeen tultiin verryttely hyppyjä ristikolle, aluksi tultiin ravissa. Ja saatiin jotain ihme loikkia, laukassa taas onnistui.
Okserille tultiin useampia kertoja laukasta ja hyvin meni! Jäi niin kiva fiilis esteistä, ja Sulkustakin huomasi että se tykkäsi :D

Hyppyjen jälkeen menin loppuravit ja käynnit suupielet korvissa ;D Ja kun olin siivoamassa esteitä pois serkkuni ja hänen äitinsä saapuivat meille. Joka kesäistä että serkutyttö tulee meille, ei ole tavassa valittamista!

Vielä lopuksi hyppykuvia.

Ekoja hyppyjä


''Pian minä ponnistan''

Hiiop

KIVAA!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Eilisiä poseeraus kuvia

Eilen ratsastin Sulkulla ja menin pellolla ilman satulaa ja tuntui ihan aloittelialta kapeassa selässä kun poni tikittää ja koittaa syödä... :D Laukka oli aluksi ihan kamalaa, mutta kun sain jutusta kiinni sujui sekin vähän paremmin. Ja kerran poni spurttasi pikkuveljiäni karkuun, mutta enpäs tippunut! Ennen ratsastusta muuten kuvattiin Sonjan kanssa Pixiä ja Sulkkua. Oon nyt ahkerasti koittanut harjoitella käyttämään järjestelmäkamerani asetuksia että pystyisin hyödyntämään sitä mahdollisimman monipuolisesti. Näin koneelta tarkasteltuna ei ne asetukset ihan nappiin menneet, mutta ei sitä nyt voi olettaakaan kun olen vasta aloittanut harjoittelun. Eilen mun piti kuvata myday-video mutta unohdin kuvaamisen aika lahjakkaasti. Tänään oon sitten yrittänyt kuvata enemmän, mutta ei tää mun päivä niin erikoinen ole että tulee varmaan melko tylsä video. Katsotaan mitä tulee. :) Tänään oltiin yrittäjien joulunavauksessa kirkolla, mun aika meni siihen kavereiden kanssa pyöri

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik