Siirry pääsisältöön

Vaihteeksi onnistumisia


Pahoitteluni kun tämä postaus on nyt viivästynyt näin paljon. Päivät on vain olleet niin lämpimiä ettei millään ole jaksanut vaivata aivoja postauksen kirjoittamisella sisätiloissa. Muuten olisi varmaan voinut viedä läppärin pihalle, mutta en tiedä ylettyykö wi-fi sinne asti. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :) Nyt siis olisi tarkoitus kirjoittaa enemmän muidenkin kuulumisia, eikä yksistään Roosan. 

Keskiviikkona siis ajoin Alilalla ehkä noin 15 minuuttia ja Alila oli itse rauhallisuus ja toimi hienosti.  Sen jälkeen lähdettiin ajamaan Sonjan kanssa Sulkulla ja otettiin Pixi mukaan kärryjen perään. Ei menty kun ehkä noin 2km ja hyvin meni. Ja tiistaina tai maanantaina (kai) Sonjan ratsasti Sulkulla ja oli ilmeisesti mennyt hyvin. Torstaina Sulkulla oli vapaata, kun Sonja ei jaksanut lähteä sillä ratsastamaan mun ja Piian kanssa illalla maastoon. 


Piia ratsasti Remillä ja mä Roosalla ja mentiin arviolta noin 7km kilsan lenkki. Roosa meni tosi hienosti vaikkakin kerran meinasin tipahtaa kun mentiin lammelle. Ratsastin pitkillä ohjilla ja sitten lammesta lähtikin lintuja lentoon yhtäkkiä ja Roosa säikähti niitä tehden täyskäännöksen ja laukalla takana tulevan Remin ohi. Pian sain hidastettua Roosan ja se tajusi itsekkin hidastaa. Oli kyllä ihan älyttömän kiva lenkki ja takaisin kotona oltiin vasta kymmenen jälkeen illalla.

Ennen omaa maastoretkeä kotona olin Jennin pyynnöstä ryhmän mukana erään ratsastajan peruessa viime hetkellä. Menin taas Vilillä ja oli tosi mukava lenkki taas kerran. Aluksi Vili tuntui jäykältä ja jäi jälkeen ekoissa ravi ja laukka pätkissä. Käynnissä annoin mennä pääasiassa löysällä ohjalla mutta yhdessä välissä tein pysähdyksiä ja väistättelin pohjetta ja taivuttelin. Sillä lailla sain Vilin aika mukavan tuntuiseksi ja paremmin vielä kuulolle. Oon ratsastanut sillä kolme kertaa joista kerran hypännyt ja kaksi maastossa ja nyt se oli kaikkista kivoimmillaan mitä se on mulla ollut.


Lopuksi käytiin taas räppäämässä. Tällä kertaa Vili meni helposti lammikkoon ja räiskytti ihan innoissaan. Mentiin sitten vielä toiselle lammikollekkin ja jo parimetriä ennen lammikkoa se kauhoi etujallaan. On se vain niin ihana hevonen. Ihana huomata kun toinen tykkää! :p Ja se vika laukannosti oli mun mielestä tosi hieno ja terävä. Loppuun vielä hypättiin alle puolimetriä korkean kaatuneen puunrungon yli ja kun Vili huomas sen se kiihdytti ravista laukkaan ja oikein hyppäs sen yli!<3

Perjantaina eli eilen olikin ohjelmassa illalla ratsastaa Sulkulla maastossa. Ilma oli kumminkin sen verran synkkä että päädyin ratsastamaan kentälle ukkosen pellossa. Alkukäynnit mettässä ja sen jälkeen kentälle lyhyt ja ytimekäs verkka. Kokosin keskihalkaisialle seuraavan laiset esteet: Puomi-2m-kavalletti n.10-15cm-2m-ristikko-6m-ristikko.


Aluksi hyppäsin ympyrällä jälkinmäistä ristikkoa verryttelyksi. Aluksi hypättiin ravissa ja sen jälkeen laukassa rauhallisessa tempossa esteelle asti. Sulkku oli innoissaan, mutta silti sain pidettyä paketin kasassa eikä se levinyt heti kun käännyttiin esteelle. Toista ristikkoa hypättiin sitten vinoon. Sen jälkeen tultiin koko linjaa. Ensin oikeaan kierrokseen ja nostin laukan ja poni oli ihan innoissaan. Sain kumminkin laukan pidettyä rauhallisena ja lyhyenä ja paketti pysyi kasassa loppuun asti.

Muutaman kerran toin Sulkun huonosti ja mokasin paikat jolloin este tippui tai muuten vain räpellettiin koko linja loppuun asti huonosti. Kumpaankin suuntaan saatiin kumminkin hyviä pätkiä ja loppuun tein vielä voltin päinvastaiseen suuntaan mistä tultiin ja hyppäsin vielä ympyrällä esteen. En muista koska Sulkku olisi ollut noin hyvin kuulolla esteillä tai muutenkaan. Sain lyhennettyä/(koottua) laukkaa ja vautsi, rehellisesti sanottuna en oo ikinä saanut ratsastettua Sulkulla noin lyhyttä laukkaa ja tultua koko sarjaa niin hienosti ja rauhallisesti, mutta reippasti. Vautsi oon ihan ihmeissäni vieläkin. 



Kun olin hoitanut Sulkun pois hain Roosan tilalle ja meillä olikin vuorossa kouluilua kentällä. Ei onneksi alkanut ukkostaa ja satoi vain vähän. Aluksi Roosa pelkäsi navetasta näkyviä vasikoita, mutta Sonjan kävelessä edessä meni Roosa sitten perässä. Kentällä vielä kävelin hetken ja aloin tekemään käynnissä seuraavan laista tehtävää: Lyhyen sivun päästä käännyin keskihalkaisialle, pysähdys I:hin, lyhyen sivun päässä vuorotellen oikealle taikka vasemmalle ja kumpaankin suuntaan sama. Ensin parimetriä ennen pitkää sivua käännyin ja väistätin pohkeella takaisin uralle, kaksi volttia samaan kohtaan ja lopuksi pysähdys ja peruutus. Ja sama alusta toiseen suuntaan.

Pikku hiljaa sain pysähdyksistä pehmeämmän ja käynnistä reppaamman. Aluksi väistöt oli hitaita ja laiskoja, mutta nekin parani hetken päästä ja niistä tuli terävämpiä. Roosa taipuikin paremmin kuin edelliskerralla kenttäillessä. Sen jälkeen jatkettiin samaa tehtävää ravissa. Ennakko-odotuksistani huolimatta väistötkin onnistui hin ihan kivasti ja samoin pysähdykset sujui toistojen jälkeen kivasti. Ravissa sain Roosan taipumaan voltella välillä paremmin ja välillä huonommin. Parantamisen varaa lyötyy, mutta nyt jo meni mielestäni hyvin!

Sen jälkeen kun Sonja meni Remin kanssa kentän ohi Roosa jännittyi ja meni hetken aikaa ennen kun sain homman taas toimimaan paremmin. Välikäyntien jälkeen oli vuorossa laukka. Laukkasin suoralla uralla ja koitin muistaa vain että myöntään laukan liikettä lantiolla ja kun muistin niin tuntui laukka paljon paremmalta. Aluksi siirtymiset oli ravin kautta, mutta sain niitä terävämmiksi toistojen kautta. Ja hidastuksissa nousin satulasta, mutta kun sain ajatukset toimintaan eli istunnalla hidastamisen käyntiin sujui sekin vaivattomammin. Loppuun ravailin ympyrällä kumpaankin suuntaan ja tässä huomasi viimeistään että Roosa alkoi väsymään, koska se ei enää jaksanut kannatella päätään ja taipua kunnolla. Hyvä mieli jäi tästäkin ratsastuksesta. En vain voi käsittää kuinka superi ponit mulla on!<3 


Kommentit

  1. Kiva. Koska Sonja saa ratsastaa Roosalla? Se olis muuten epäreilua.

    No nyt mulla tuli heppablogi. http://demihopsotpollet.blogspot.fi/
    Liitytkö lukiaks? Liityin sun :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti :) Sonja saa ratsastaa Roosalla sitten kun se haluaaa enkä mä oo sitä kieltänyt Roosalla ratsastamasta. Mutta kun heti aluksi Sonja sanoin että sille on ok jos Roosa on enemmän mun käytössä ja vastuulla ja Remi taas Sonjan käytössä ja vastuulla. :)

    Liityn sellasiin blogeihin joista itse tykkään enkä liitty tyyliin lukia lukiasta. Liityn blogiisi jos se on mielestäni kiva :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia, ihanat poniset :3

    VastaaPoista
  4. Suloisia nuo kaikki teidän ponit, mutta varsinkin Roosa :3 Mitä materiaalia nuo teidän estepuomit ovat ja mistä ne on hankittu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoos :3 No siis ne on muovia ja jotain ohutta putkea. Pitäis kyllä tehdä kunnon puomit puusta. :) En tiedä mistä on hankittu kun ne siis ei oikeesti oo puomimateriaalikisi soveltuvaa.... :,D

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentit julkaistaan hyväksymisen jälkeen.
Muistathan että kivat kommentit piristävät päivääni, mutta jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa pidä se omassa mielessäsi! Rahkentava palaute on sallittua ja toivottua! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Eilisiä poseeraus kuvia

Eilen ratsastin Sulkulla ja menin pellolla ilman satulaa ja tuntui ihan aloittelialta kapeassa selässä kun poni tikittää ja koittaa syödä... :D Laukka oli aluksi ihan kamalaa, mutta kun sain jutusta kiinni sujui sekin vähän paremmin. Ja kerran poni spurttasi pikkuveljiäni karkuun, mutta enpäs tippunut! Ennen ratsastusta muuten kuvattiin Sonjan kanssa Pixiä ja Sulkkua. Oon nyt ahkerasti koittanut harjoitella käyttämään järjestelmäkamerani asetuksia että pystyisin hyödyntämään sitä mahdollisimman monipuolisesti. Näin koneelta tarkasteltuna ei ne asetukset ihan nappiin menneet, mutta ei sitä nyt voi olettaakaan kun olen vasta aloittanut harjoittelun. Eilen mun piti kuvata myday-video mutta unohdin kuvaamisen aika lahjakkaasti. Tänään oon sitten yrittänyt kuvata enemmän, mutta ei tää mun päivä niin erikoinen ole että tulee varmaan melko tylsä video. Katsotaan mitä tulee. :) Tänään oltiin yrittäjien joulunavauksessa kirkolla, mun aika meni siihen kavereiden kanssa pyöri

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik