Siirry pääsisältöön

Suunnitelmia, suunnitelmia

Tiistaina Sulkku ja Remi saivat molemmat vapaapäivän kun en jaksanut lähteä pihalle kylmään olon ollessa niin nuhainen. Vietin sitten iltaa tekemällä pakolliset läksyt ja katsomalla koneelta tuulirantaa. Tänään sitten päätin jo koulussa että pakko jaksaa ratsastaa Remillä tänään. Kun pääsin koulusta söin vain ensin ja lähdin tallin valoisan aikaan. Kävin hakemassa Remin tarhasta harjasin sen nopeasti ja laitoin pintelit jalkaan ja stulan ja suitset. Ensin mentiin palanmatkaa metsässä ja sen jälkeen metsätietä umpikujaan ja käännyttiin takaisin ja mentiin kodalle, pienen ojan yli ja rämmittiin taas metsässä ja lopuksi käytiin ottamassa pellolla muutama ravipätkä ja pohkeenväistöä. Remi oli oikein kiva ja mukava ratsastaa.:)


Nyt kun olo on nuhainen ja voimaton tekee kamalasti mieli päästä liikkumaan ja urheilemaan. Nyt oon yrittänyt saada itseäni siihen ajatteluun että jaksaisin liikkua muutaman kerran viikossa muuten kun heppailemalla ihan vain kotonakin. Suunnitelmissa olisi käyttää wiin zumpalevyä ja tehdä lihaskuntoharjoituksia. Jos pääsis rantakuntoon kesäänmennessä?!;D  Nyt alustavasti oon suunitellut että voisin liikkua vaikkapa kolmekertaa muuten kun heppailemalla rankasti niin että tulee hiki pintaan ja treeni tuntuisi lihaksissa. Pakko vain malttaa odottaa tämä nuha ensin ohi! Ja sitten voisi yrittää liikkua parikertaa vaikka lenkkeilemällä ja pitää viikossa yksi tai kaksi kevyttä/lepopäivää.  

Oon myös nyt kipeenä vaivannut päätäni ajattelemalla ponien liikutuksia. Sulkulle oon ajatellut jotain tämmöstä; Kärryillä ajamista kerran pari viikossa, kuntoa ylläpitävää ja reippaampaa treeniä energian purkamiseksi. Ohjasajoa jossa harjoitellaa taivuttelua ja väistöjä. Juoksuttamista, vähän kevyenmpää ja samoin myös talutus/maastakäsin harjoituksia. Remille taas ratsastamista, käynnissä taivutuksia, väistöjä ja kaikkia muuta harjoituksi ja maastoilua. Talutus/maastakäsin harjoituksia ja rasastaessa metsässä rämpimistä, vähän erilaista liikuntaa lihaksistolle ja vaihtelua korvien väliin.;D  Alilalla taas agilityä ja talutusharjoituksia oman ajan ja jaksamisen mukaan sekä ajamista. Sekä Been kanssa kaikkea mahdollista kun kerkeäisi ja jaksaisi.

Tämän päivän kouluruokani. ;D
Suuria suunnitelmia, mutta katsotaan mikä on toteutus!:D Haluaisitteko te että jos tämä mun liikunta projekstini etenee niin päivittäisin sitä myös tänne blogiin heppajuttujen sekaan? Saataisiin vähän monipuolisuutta ja erilaisempia postauksia sekaan. Voisin liittää siihen myös vaikka jotain ruokajuttuja tai kuvia, jos se inspiroisi syömään monipuolisesti ja värikkäästi sekä terveellisesti.:) Tämmöistä tällä kertaa. Olisiko jotain kivoja postausideoita joita sattuisin haluta toteuttaa? Saa  ehdottaa!

Eilinen kouluruokani

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KYSYMYSPOSTAUS#3

Nyt olisi tulossa kysymyspostaus, mutta tällä kertaa saat keksiä kysymyksiä mulle, Sulkulle ja Remille! Toiveena olisi että keksisit jokaiselle parikysymystä tai yhdelle monta! Kysymyksiä saa esittää niin poneihin, talliin, kouluu ym. Liittyen. Nyt vain kysymään jos jokin asia vähäänkään askarruttaa meistä. Ajattelin että nyt olisi hyvä aika pistää kysymyspostaus käyntii, kun Sulkkukin on tullut kotia. :) kysymään!    Huom! Jos kysymyksiä tulee 60 tai enemmän tulee kiitokseksi aktiivisuudestanne erikoispostausviikko!! :) jos te olette agtiivisiä myös minä jaksan olla silloin agtiivinen, kiitos :)

Eilisiä poseeraus kuvia

Eilen ratsastin Sulkulla ja menin pellolla ilman satulaa ja tuntui ihan aloittelialta kapeassa selässä kun poni tikittää ja koittaa syödä... :D Laukka oli aluksi ihan kamalaa, mutta kun sain jutusta kiinni sujui sekin vähän paremmin. Ja kerran poni spurttasi pikkuveljiäni karkuun, mutta enpäs tippunut! Ennen ratsastusta muuten kuvattiin Sonjan kanssa Pixiä ja Sulkkua. Oon nyt ahkerasti koittanut harjoitella käyttämään järjestelmäkamerani asetuksia että pystyisin hyödyntämään sitä mahdollisimman monipuolisesti. Näin koneelta tarkasteltuna ei ne asetukset ihan nappiin menneet, mutta ei sitä nyt voi olettaakaan kun olen vasta aloittanut harjoittelun. Eilen mun piti kuvata myday-video mutta unohdin kuvaamisen aika lahjakkaasti. Tänään oon sitten yrittänyt kuvata enemmän, mutta ei tää mun päivä niin erikoinen ole että tulee varmaan melko tylsä video. Katsotaan mitä tulee. :) Tänään oltiin yrittäjien joulunavauksessa kirkolla, mun aika meni siihen kavereiden kanssa pyöri

Kerro mielipiteesi!

Heiii! Hyvää äitienpäivää kaikille! Ollaan menty tänään kahvipöydästä kahvipöytään syömään kakkua, nam! Ensin mentiin mummulle syömään ja kahville ja sieltä käytiin pikasesti kotona, antamassa poneille heinät ja veljen vaihto vatteita ja lähdettiin mummalle. Mullakin on äitin äitienpäivä lahja vielä tekemättä... Se kakku nimittäin, kun en eilen muistanut/kerinnyt täyttämään sitä, niin sovittiin äitin kans aamulla että täytän sen tänään ja söydään se huomenna. Kun ollaan muutenkin syöty niin paljon kakkua tänään. Kun tultiin kotia (vihdoin ja viimmein) lähdin ratsastamaan Remillä. Mentiin pikku maastolenkki niin että aikaa meni n.30min. Ja kun menin saman siskona ja Pixin kans aikaa meni tunti. Ne kaks oli hitaita ;) Oli kiva lenkki, Remi oli kiva :) Mitä nyt vähän kyttäs ojaa ja yhtä puskaa. Otettiin myös pari lyhyttä ravipätkää. Se oli sellanen nopee ja lyhyt lenkki, vähän vaihtelua kouluiluun. Saa nähdä mitä huomenna keksitään. =) Mä oon täs miettinyt että voisin tehdä erik